Aasian reissuni lopussa mulla oli säälittävä neljän päivän pysähdys kokonaan uusilla konnuilla, Laosissa. Näinpä olisi voinut luulla, että kyseessä on hengästyttävä eikä kovinkaan antoisa pikis mutta päinvastoin! Tunne oli vahvasti kuin olisin kesämökille ajanut ja kytkenyt sielun lepoasentoon: kas vain pystyin kuin pystyinkin pysähtymään nauttimaan hetkestä.
Kuvittele: jättiperhosia pyrähtelemässä silmukoitaan, lintukuoron laulu, maatilan kanapainotteisia eläimiä ja kukot herätyskellona, mukavasti kuumottava aurinko, sopivan vilpoisa makea vesi johon pulahtaa ja Se Kesän tuoksu! Plus riippumatto. Kirjojen lukeminen rauhassa riippumatossa, se on tyttöä! Ei voisi edes enempää pyytää.
Nyt ei ollut sesonki, joten varmastikin sen vuoksi yllätyin todella positiivisesti. Don Det, tunnetuin 4000 tuhannesta saaresta, oli aivan rauhan tyyssija. Huhtin alku, suosittelen juuri tätä ajankohtaa! Kiireenä sesonkiaikana siellä kyllä varmasti riittää hippiäisiä. Nyt, yöllä ne pikkuruiset hiekkakujat olivat aivan hiljaisia, ja kaikki sulkevat muutenkin viimeistään yhdeltätoista. Eipä päivälläkään käyskennellyt kuin muutamia ”mökkinaapureita”. Ihanata.
4000 saarta (Si Phan Don laosiksi) ovat todellakin 4000 saarta tai ainakin sinne päin (en tiedä kuinka tämä on laskettu). Tämän kässäsin, kun menin privaatti veneajelulle ja veneilijä kuljetti minua pitkin upean kaunista luontoa ja Mekong-jokea. En ole ennen ollut moisessa paikassa – enkä nähnyt pinkkejä, valitettavasti uhanalaisia, delfiinejä. Tämä ainut aktiviteettipäiväni oli muutenkin kiva. Ensin vinkutin pyörällä Don Detin naapurisaarelle Don Khonille, menin katsomaan vesiputouksia (jotka olivat minusta pikemminkin koskia eivätkä mielestäni 4,5 dollarin pääsylipun arvoiset, ainakaan kuivalla kaudella) ja sitten löysin sattumalta tämän venemiehen mestan. Myöhemmin päivällä vielä tuubailimme porukalla. Eli otimme isot kumirenkaat ja kelluimme pitkin Mekongia. Ensi alkuun hartaan hitaasti, mutta sitten auringonlaskun alla lölliminen muuttuikin pelastusnäytelmäksi, kun virolainen tyttö oli joutua virran viemäksi aina kenties sinne vesiputouksille asti. Minun vanhan hengenpelastajan piti kunnostautua. Loppujen lopuksi loppu hyvin kaikki hyvin, mutta amebaa nyt oottelen, kun sain terävistä kivistä pari haavaa ja tätini mies pelotteli, että loiset voivat hypätä kyytiin minkä reiän kautta vaan! No en minä oikeasti pelkää, oikeastaan mitään! Oon yhtä sujut kohtaloni kanssa kun Lost-sarjan slogan; ”kaikki tapahtuu syystä”.
Muutenpa vaan parit päivät chillailin. Söin kaksi Magnun Almondia per päivä ja narisin kuinka Beer Lao maistuu pahalle. Onneksi siellä oli parempi, kuulemma ihan uusi, kalja Nam Khong tai jokin nami nami kuiteskin. Saarella oli tosi hyvää ruokaa. Illalla aina kokoonnuimme Madventuresistakin tuttuun Happy Bariin meidän huikean ”Mini Van -porukan” kanssa. Se oli ihmeellistä: kun lähdin Kambodzan Siem Reapista Laosiin, meillä sattui olemaan koko pitkän päivän kestävällä matkalla ihan huippuporukka. Tulimme juttuun niin mainiosti, että ikävä tuli Laosin jälkeen nämä ihmiset taakse jättäessä. Vaikka olen aika itsenäinen matkustaja ja nautin omasta ajastani, niin tällaistakin pääsee aina silloin tällöin käymään. Nyt on taas muutama kyläpaikka minne mennä. Kiitos Laosin seikkailun! Ensi laosteluun – tällä retkellä jäi vielä paljon näkemättä.
