Rakastuin mä Pariisiin
Kävin kolme päivää Pariisissa toissa viikonloppuna. Se kaupunki on ihaaana, mutta mikä hassuinta en alkuun diggailut siitä näin, nyt kun olen rakastunut! Tämä oli kolmas kerta Pariisissa, ja olen valloitettu. Toisen kerran jälkeen oli jäänyt kutkuttamaan. Eka kerta ei uponnut. Kuvani kaupungista on muuttunut valtavasti. (Ennen Rooma meni mulla edelle, nyt on toisinpäin!) Kun alkuun pidin Pariisia isona ja etäisenä, nyt olen tajunnut, että hyvinhän siellä pääsee kävellen seikkaroimaan. Sitä tein koko tämän reissun; kävelin, kävelin ja vielä kerran kävelin.
Kävely on ehdottomasti paras muoto nähdä kaupunkeja. Siinä tulee etuuksiinsa se millaisia ne ovat, löytää vahingossa kiehtovia kahviloita ja suloisia putiikkeja tai makeita kaupunginosia. Välillä mietin, että mitä suotta käyttää aikaa infoähkyyn hukuttavaan googletteluun ja hermoilla minne sitä menisi, kun yleensä spontaani elämä on rennointa ja nautinnollisinta. Toki nytkin oli hyvä vähän tsiikata minne päin lähti kulkemaan ja millä alueella liikkuisi mikäkin päivä, mutta muuten menin with the flöw.
Eiffel-torni on siisti, kävin alkuun siellä piknikillä. Menomatkalla poimin katujen varrelta herkkuja: quichen, vähän suolaista ja makeaa; imelän suklaakakun! Totta kai itse Evianin vettä ja suurenmoista ranskalaista keksintöä, eli samppanjaa! Ensimmäinen, quiche, oli lämmintä (no oikeesti ehkä vähän viileni matkalla) ja viimeisin ihan kylmää (mutta rötöstin kaataa kallista samppanjaa vahingossa vähän nurmikolle, kun vaihdoin asentoa). Tällästä tää aito elämä on sitä suurempia salailematta! Ja niin, siis se Eiffel-tornin juuri, sehän on sitten oikeasti v***umaisen täynnä. Mutta silti minä tykkään siitä, monumentti on niin kuin viides elementti – on vesi, ilma, tuli, maa ja eiffel! Pikkusen kun lykkää itseään sinne sivummalle nurmialueille niin rauhoittuu hieman. Silti kaupustelijat tulevat vähintäänkin viiden minuutin välein kysymään ”beer, wine, champagne?” – elleivät sitten rynnäköllä juokse pakoon poliiseja, kun ilman lupia kaupittelevat. Suomen meininki: se on tarkkaa, vakavaa hommaa tässä valmiissa mualimassa.
Olin just reissua ennen nähnyt jossain places to see before die:ssa jonkun julmetun jumalallisen kuvan jostain unelmamajoituksesta, jossa näkyi Eiffel-torni suurten pikseleiden tarkkuudella suoraan makuuhuoneesta. No minulla oli köyhän naisen versio, eli ei Eiffeliä, mutta silti aivan mahtava budjettimajoitus! Akkunasta näkyi pariisilainen tunnusmerkki eli kaunis talo ranskalaisine parveke ilmeineen ja yö maksoi 37 € täysin keskeisellä alueella Montmartressa! Tämä on hehkutusta täysin ilman mitään yhteistyökuvioita. Olen vaan aina niin iloinen, jos onnistun löytämään hyvän mutta järkevän hintaisen majoitusmestan ja tietysti sellaisen haluaa jakaa. Siis ihan perusmeininki, ei mitään bardottimaista luksusta kolmeseiskaeurolla saa mutta oman siistin huoneen.
Nukuin joka aamu pitkään, väsytti taas niin maan julmetusti, ja tarkoitus oli myös lukea itse Pariisissa tapahtumien tapahtumapaikoilla Katherine Pancolin leikkisiä, huippuja, vilkkaalla mielikuvituksella varusteltujen ihmisolentojen kirjoja. Kannoin kirjaa mukanani kylilläkin, mutta siellä kyllä en ehtinyt lukemaan. Pariisi on siitä jännä, että se on tavallaan niin tavallinen mutta kuitenkin niin hieno. Ei siellä sillä lailla krumeluurilta tunnu kuin jossain joka kadun kulmassa suihkulähteitä pulppuavassa Roomassa taikka yllättävän majesteettisessa Kööpenhaminassa. Se on aika hienostuneen hillittyä, ilmeisen pariisilaista se meininki. Rauhallisesta yleisilmeestä poimitut yksityiskohdat – kukkaistutukset, vihreät puistopenkit, ruutukuvio – ja ne pienet söpöt tai laadukkaat ranskalaiset jutut ovat kuitenkin ihania; macaronit, croisantit, crepet, patongit ja samppanja… Vaikken mikään hienostelija olekaan, pikemminkin eräjorpe, niin kyllä samppanja aina vaan maistuu ja sen hienoutta on pakko korostaa ja puhua siitä jo toisen kerran tässäkin postauksessa! Mitä pitää myös viekoitellen kirjoittaa ylös on sana katu ”rue de jotain” – se on niin ihanan näköinen sana…
Mitä tein muutamia huomioita Pariisissa oli muun muassa että que?! sielläkö ei saa ranskalaista olutta?! Minä en ainakaan törmännyt! Kun kysyin asiasta, sanoivat ”on meillä belgialaista”. Viimeisenä iltana siinä otin pienen brasserie crawlin ennen yökuntiin kentälle menoa ja Leffeen oli tyytyminen. Se oli kyllä kans niin hienoa fiilistelyä, juoda syksyisessä ilmassa punaisena hehkuvien lämpölamppujen alla kalajaa ja kattoa katujen meininkiä. Toinen huomio oli, että kyllä ne ranskikset tosiaan aika paljon röökaavat, onko se savuke tosiaankin jotenkin ranskalainen juttu? Mutta missä olivat savukepidike ja silkkihanskat? Moulin Rougessa? Ehkä vähän old school juttu. Vaikka aina dissaan tupakointia, muistaakseni kuitenkin jossain vaiheessa maailman vanhin ihminen oli ranskalainen, joka oli sauhutellut koko elämänsä. Onko Ranskassa suurempi todennäköisyys kuolla terroristi-iskuihin? Huono vitsi. Juuri samana päivänä muuten, kun olin buukannut reissun, tuli Kymppiuutisissa, että Ranskan/Pariisin suosio matkakohteena on selkeästi laskenut kaikkien viimevuotuisten terrori-iskujen vuoksi. Uutisen ajoitus oli just minun tuuria. Mutta ei mulla kyllä yhtään pelottanut, ei sekunninsadasosankaan verran. Ainoastaan paluulennolla Maltalle pelotti, kun oli aivan helvetinmoiset ilmakuopat ja mielessä käväisi Air Francen Atlantin onnettomuus – ja tää oli vielä halpisversio, Transavia. Joo kyllä vain, taas sain kätsysti Suomi-Malta-välille edullisen retken. Lennot maksoivat yhteensä 107 euroa. Kun saastutetaan kerta, saastutetaan niin kuin elettäisiin viimeistä päivää ja ettei mitään jäisi näkemättä ja kokematta!
Night at the airport. Joo minä olin pihi, kun yövyin lähtiessä lentokentän käytävillä. (Joo kyllä samppanjaa saa juoda, mutta jos kone lähtee aamukuudelta niin silloin ei suotta makseta yöstä. + Jos Pariisissa näkyy kadulla kaatosateessa nukkuvia kokonaisia perheitä, vanhemmat pikkulapsineen, niin silloinkin prkl pärjää missä vaan milloin vaan!!! Jokin tässä maailmassa on pahasti FUCKED UP: kävin taas hetken ajan tosi vihaisena, kun piipahdin hotskun vieruskaupasta myöhään illalla hakemassa vettä ja koditon perhe oli vesisateessa yökylissä hotellin vieressä, lipan alla.) Kentällä meni iisisti; en ehtinyt nukkua pihaustakaan, tykitin vaan kuvia Instaan seuraajien kyllästymisen tappiin saakka, nyt kun puhelin toimi. Mulla on tää uutukainen ongelma, että iPhone sammuu aina kun sille tulee kylmä tai märkä olo (joo ei se Maltalla sammu, mutta Suomessa ulkona kyllä ja Pariisissa heti kun rupesi sateiseksi). No yritin sitä sitten päästä pistokkeeseen liittämään, kun tiesin että sillä se käynnistyisi, mutta ranskalaisetpa olivat vielä pihimpiä! Hirveän nihkeitä olivat jostain arvoitukseksi jääneestä syystä tarjoamaan sähköjään. Oli mälsää kun en saanut videolle ylös Notre Damella ihan sairaan hienoa hetkeä, kun satoi miltei kaatamalla, ne suojelusmonsterit sylkivät vettä täpöllä suustaan ja vielä kellonsoittaja rupesin paukuttumaan kelloja muutenkin synkän ilman ja iltaviiden hämärtyvässä illassa. Elinpähän ainakin hetkessä. Tämä oli toka kerta kun näin ND:n sateella ja on se kyllä aina niin makea nimenomaan silloin. Notre Dame kannattaa muuten kiertää ympäri, koska se julkisivu on ehkä yksinään pikkusen lattea. Pariisi ylipäänsä on uskomaton sateella! Harvoja kaupunkeja, jotka eivät rumennu sadesäällä vaan päinvastoin, tunnelma jotenkin taianomaisesti kasvaa!
Vaikuttava juttu, jonka näin myös tällä retkellä, oli L’Orangerie Museossa sijaitseva Claude Monetin Water Lilies. Taidehistorian tunnit yliopistossa olivat menneet vähän ohi, kun en ollut koskaan tajunnut, että lilyjä on itse asiassa useampi seinämaalaus ja ne ovat valtavia! Ja mitkä upeat värit. Todella mystistä kauneutta. Ihana kokemus. Pariisiin jäi niin paljon kaikkea ensi kertaankin. Listassa ovat ainakin katakombit viimein nähtäväksi, Louvren pihan pyramidi iltavalaistuksessa, Tyrsa Misun (designeri) haastattelu, Notre Dame sisältä ja kellotornista, metroreissu ghettoalueille, spa-päivä… Kaikki kuitenkin sen hetkisen fiiliksen mukaan! Au revoir, nähdään taas!
Ja loppuun lisää kuvia:
