Maailman käsittämättömyydet – Kambodzan kansanmurha

Tunteet — 20.4.2016

Näin. En yhtään kevyempää aihetta tälle keskiviikolle keksinyt. Olen vähän hullu ja masokistishenkinen mieleltäni ja tykkään rypeä kurjuuksissa. Nätimmin sanottuna eläytymis-empatiakykyni on prosenttiluokkaa sata. Myöskin Whattawowworldin idea on maailman hienouksien lisäksi oppia maailman kauheuksista, eli tiedostaa, joten kerronpa teille tänään toteen pohjautuvan tarinan Kambodzan kansanmurhasta tai lähinnä mitä sain oppia Phnom Penhin visiitilläni saati koko valtiovierailullani Kambodzassa.

Maassa ollessani tuli tutustuttua tähän raakalaiseen aiheeseen perin pohjin ja silti se menee yli hilseen. Vaikka todistusaineistoa oli nokkani edessä vaikka millä mitalla – tuhansia haljenneita pääkalloja, rikkoutuneita luita, taakse tahtomatta jätettyjä vaatteenparsia, uhrien viralliset viimeiset potretit hengissä – en vaan pysty käsittämään, että kolmasosan kambodzalaisista (arviolta 2-3 miljoonan kansalaisen) teurastaminen pääsi tapahtumaan tässä ajassa. Ja itse asiassa vain säälittävät 41 vuotta sitten – vajaa kymmenen vuotta ennen syntymääni. En älyä.

Sad people watching the crushed skulls
Surulliset ihmiset kattelevat murskattuja kalloja
There were 17 levels of skulls in the memorial Stupa at Choeung Ek killing fields
Choeung Ekin kuolemankenttien suuressa muistomerkissä oli 17 kerrosta uhrien pääkalloja
A kid's purple shorts were left behind
Lapselta jäivät taakse violetit shortsit
A woman's sandal
Naisen sandaali
All the victims were photoshooted and filed before their torture and killing
Kaikki uhrit kuvattiin ja dokumentoitiin arkistoihin ennen vangitsemista ja tappamista

Tällaisina huhtikuun päivinä, 17.4.1975 alkaen, ja kolme vuotta, kahdeksan kuukautta ja 20 päivää siitä eteenpäin Kambodzan punakhmerien (CPK – Communist Party of Kampuchea) johtama kommunistinen puolue tappoi kuumassa maassa kylmänviileästi käytännössä kenet vaan. Siis kambodzalaiset tappoivat kambodzalaisia, mitä PIIIIIIIP!?

Ensin hullut voittivat jollain ilveellä maanjohdon itselleen, sitten tyhjensivät utopistisen kommariaatteensa mukaisesti kaupungit, alkoivat iskostaa aatetta yhteiseen laariin raatamisesta maaseudulla ja iskemään lukeneita kansalaisiaan kuoliaaksi. Raha lopetettiin, khmerkulttuuri tyrehdytettiin, rajat suljettiin ja virastot, julkiset- ja koululaitokset lakkautettiin. Elämä loppui kirjaimellisesti. Nuoret mistään mitään tietämättömät maalaispojat värvättiin kuoleman sotilaiksi – ts. ideologiahekumassa viattomat tappamaan viattomia. Kerrattuna, Kambodzan kansanmurhan aikana arvioidaan kuolleen 2-3 miljoonaa kansalaista. Raakojen kidutusten ja massatappojen lisäksi nälkä ja sairaudet tappoivat maassa – Ranskassa ja Thaimaassa valistuneet kommarijohtajat eivät ajatelleet aivan loppuun saakka tappaessaan kaikki lääkärit. Tämä oli ohjenuora: kaikki lukeneet väestöstä eliminoitiin. Koulussa oppineet, opettajat, muussa virassa työtä tekevät, munkit, poliitikot, diplomaatit – kaikki jotka osasivat lukea. Kaikki, miehet ja naiset kuten myös lapset ja vauvat – kostonjuuria ei saanut jättää. Kaikki nämä ihmiset olivat vihollisia ja rikoksen tehneitä. Myöhemmin nistittiin paljon myös omalta puolelta, omista sotilaista – vainoharhaisuus kävi Pol Potin päälle. Pol Potin, aatteen johtajan, kaiken pahan alun ja juuren, joka sai elää onnellisena(?) elämänsä loppuun saakka. Voitteko kuvitella että vielä vietnamilaisten hyökättyä Kambodzaan ja lopetettua karmean ajan, Pol Pot sai jatkaa elämäänsä ja kommunistisia ideologioitaan kaikessa rauhassa muualla maanpaossa maailmanjärjestöjen tukemana.

“Parempi tappaa vahingossa viaton kuin säästää vahingossa vihollinen” –Pol Pot

“Jotta saa poistettua rikkaruohon, pitää siltä poistaa myös kaikki juuret” –Pol Pot

Vapaaehtoistyön opettajakollegani Samnang menetti Kambodzan kansanmurhissa muiden tapaan paljon perhettään, mm. isoisän, enot ja sedät. Mummo oli selvinnyt, koska ei ollut osannut lukea – toisin kuin isoisä. Samnangin tuolloin teiniä olleet vanhemmat olivat onnistuneet pakenemaan. Näin Samnangin kotona vieraillessani kaikki perheenjäsenet, myös isoäidin. Tuntui kysymysmerkiltä kohdata niin pahoja kokenut ihminen; meinaan etten oikein tiennyt mitenkä päin olla. Isoäiti oli pysynyt yksin tähän asti, päälle kahdeksaankymmeneen ikävuoteen. Hän ei ollut rakastunut enää myöhemmin. Onneksi osa perhettä oli jäänyt henkiin. Kuinka ihminen oikein voi oppia hyväksymään tällaiset vääryydet? Siksi koska ei ole vaihtoehtoa? Mistä kambodzalaisten kuuluisa hymy kumpuaa vaikka kansan historia on yhtä helvettiä? Toki niin moni kuoli, että nykyinen kansa on hyvin nuorta eikä moni välttämättä osaa tai edes halua havainnoida koko historiaansa. Mutta he jotka jäivät tietävät helvetin. Näin historiallisesta helvetistä aika paljon maalauksia sun muuta aineistoa temppeleissä tai muilla kulttuurisilla paikoilla.

Samnang and his parent's who managed to escape the massacre when they were teenagers - their brothers and fathers died though.
Samnang ja hänen vanhempansa, jotka onnistuivat pakenemaan teini-ikäisinä – heidän veljensä ja isät kuitenkin kuolivat. Takeossa vapaaehtoistyössä ollessani tuntui käsittämättömältä, että myös suoraan majataloni edessä oli kuolemankentät, joilla aikoinaan tapettiin ihmisiä

Tutustuttaessa Phnom Penhin kuuluisiin ja suosittuihin turistikohteisiin, Choeung Ekin kuolemankenttiin ja Tuol Slengin kidustusvankilaan, ajattelin että ne luultavasti ovat niiden maailman harvinaisten nähtävyyksien joukossa, joissa ollaan täysin hiljaa. Ja pysytään myös hiljaa, kuten kyltit kehottavat. Uhrien muistojen kunnioitus on suuresti läsnä. Näihin paikkoihin mennessä ei välttämättä kannata laittaa ripsiväriä. Väittäisin, että kyynelkanavat kostuvat jokaisella perehtyessä ihmisyyttä vastaan tehtyihin rikoksiin. No mitä siellä oli, jos oikein ahdistan teitäkin. Minulle ehkä kaikkein itkuisinta oli ”killing tree”, jota vastaan oli hakattu vauvoja kuoliaaksi sekä uhrien tuhannet koskettavat mugshotit eli naamakuvat. He näyttivät niin epätodellisilta niissä. Kuvissa näkyi niin monenlaisia tunteita. Epätoivon ja kauhun lisäksi myös jonkin sortin huvittuneisuutta – sellaista ylimielistä kapinaa, vihaa, uskoa, armoa. Turha se on yrittää kuvailla. En minä voi tietää.

Everyone stayed quiet and respected the memory of the victims
Kaikki vierailijat olivat hyvin hiljaa ja kunnioittivat uhrien muistoa
This tree has been here ever since and once it was covered with skin and hair of the babies. So sorry to tell this.
Tämä puu on ollut olemassa noista ajoista ja kerran sitä päällystivät vauvojen hiukset ja ihonkimpaleet. Anteeksi kun kerron tämän.
The grave of the women and their babies
Alastomien, ja usein myös raiskattujen, naisten sekä heidän vauvojensa hauta
Illustrated mug shot. I wanted to respect the victims and didn't take pictures of the touching photos of them.
Piirrelty uhrikuva. Halusin kunnioittaa uhreja enkä ottanut kuvia heidän oikeista naamakuvistaan, jotka olivat hyvin koskettavia

Phnom Penhin keskustassa sijaitsevassa Tuol Slengin -vankilassa uhreja oli ensin syytetty ”heidän tekemistään rikoksista” ja kidutettu. Sen jälkeen uhrit oli siirretty kuorma-autolla tapettavaksi 15 kilometriä etelään, eli Choeung Ekin kuolemankentille. Ensin heidät oli laitettu odottamaan vuoroaan vajaan ja pimeän laskiessa oli aloitettu teurastus. Ampuma-aseita ei ollut, sellaisiin ei ollut varaa. Näin tapettiin kaikenlaisilla välineillä; kirveillä, veitsillä, taltoilla, terävillä bambutikuilla… – ja kuolleet kipattiin siitä vaan isoihin kuoppiin. (Kambodzassa on löydetty kolmisensataa ”kuolemankenttää”; en voi edes kuvitella, kuinka paljon ruumiita täynnä olevia kuoppia on.) Kun tappo alkoi, kaikui korkealla puussa kovaäänisistä ihan todella karmaiseva (sain kuulla tätä Choeung Ekissä) vallankumouksellinen kommunistimusiikki, jotta uhrien kärsimyksen äänet peittyisivät ja alueen ulkopuolella olevat luulisivat, että meneillään oli kommarimiitinki. Koko maailma oli pimennossa, maailman uutistulvaan ei kirinyt tieto massatapoista, niitä ei olisi edes uskottu. Näinä vuosina Kambodza eli ja kuoli omassa pimiössään.

The victims were waiting i a tight warehouse their turn to get killed
Uhrit odottivat kuolinvuoroaan tälläisessa ahtaassa varastossa
RIP 450 victims
RIP 450 uhria
The killing tools the executors used
Kuoleman työkalut, joita tappajat käyttivät

IMG_1185

Cambodia was upside down
Kambodza ylösalaisin
The revolutionary music was played loud during the killings to cover the moans of the victims. That and the sound of the diesel generator were the last sounds they heard before the died.
Viimeiset äänet uhrit kuulivat olivat vallankumousmusiikkia ja valojen dieselgeneraattorin hurina – kauitin oli ripustettuna tähän puuhun

Ajatella sitä vihaa, mikä voi olla erilaisuutta ja toisenlaisia ajatuksia kohtaan. Mieleesi ei välttämättä tule ensimmäisenä mennä tappamaan toista, mutta tiedät tuominneesi. Teet sitä koko ajan. Kunnes ehkä jonain päivänä kasvat sisältäsi, valaistut, menet kohti valoa ja huomaat katselevasi maailmaa ihan toisella tavalla. Meitä valoa kohti meneviä ihmisiä tarvitaan ja me ollaan ne, jotka tulee pelastamaan maailman. Oi ku on diippii rakkautta – LOVE!

Kaikki informaatio opittuna vieraillullani Choeung Ekissä ja Tuol Slengin -vankilassa.

Kambodzan kansanmurhaan ja tositapahtumiin perustuva lukusuositus: Loung Ung – First they killed my father

Green grass, trees and flowers, thousands of butterflies like there were victims, the bird sing and the sun rays. Life has continued at the Choueng Ek.
Vihreää peltoa, puita ja kukkasia, tuhansia perhosia ikään kuin paikan uhrit liitelisivät läsnä, linnunlaulua, auringonsäteitä. Elämä jatkuu Choueng Ekin kuolemankentillä.
You could walk along and think about the the past of the place at Choeung Ek
Choeung Ekissä voi kävelleskellä ja mietiskellä menneitä tapahtumia

IMG_1180

According to a Khmer belief, a person who hasn't been giving a proper burial will have to live on as a ghost, unable to find a peace. That is why you can see a lot of spiritual houses like this in Cambodia - a places to rest for the wandering souls.
Khmer-uskomuksen mukaan henkilö, jota ei ole kunnolla haudattu, jää kummittelemaan ja vaeltelemaan rauhattomana. Siksi Kambodzassa näkee paljon tälläisia ”henkimökkejä” – vaeltaville sieluille on järjestetty näin lepopaikkoja.
The Killing Fields
Kuolemankentät
The victims around my age
Minun ikäluokan uhreja
People going to Stupa to respect the memory of the victims
Ihmiset menossa muisto”stupaan” kunnioittamaan uhrien muistoa
The Memorial Stupa
Stupa
In Cambodia I saw quite a many paintings that were telling the story of the massacre
Näin Kambodzassa aika paljon maalauksia, jotka kertoivat tätä karmivaa tarinaa
Memorials at Tuol Sleng
Tuol Sleng -vankilan muistomerkkejä
The rules that the prisoners had to follow
Ehdot ja säännöt, joita vankien tuli seurata mukisematta
Here the prisoners were tortured by hanging and dipping them in the water
Tässä vankeja kidutettiin roikottamalla vesiämpäreissä
Mr Meng is telling his story here at the same yard where he was a prison 40 years ago
Yksi selvinneistä, Mr Meng, kertoo hengissä tarinaansa samoilla pihamailla, jossa hän 40 vuotta sitten odotti kuolemaansa
One of the survivors was Mr Meng who only survived because he was a talented artist and could draw a portrait of Pol Pot. Some scenes of his story on paper.
Mr Meng selvisi vain koska hän oli lahjakas taiteilija ja pystyi maalaamaan näköisen kuvan Pol Potista. Otteita hänen tarinastaan paperilla.
Survivors returning home
Selvinneet palaamassa kotiin
Memorial at Tuol Sleng
Muistomerkki Tuol Slengin vankilassa
Kommentoi
close