Olen pitänyt Italiaa jo kauan yhtenä Euroopan lempimaana, jonne matkustaa. Yksi mainio syy on, että Italia on täynnä erikoisen kauniita yksityiskohtia, joihin aina kiinnitän huomiota. Verkkokalvolle ovat painuneet täysin keskellä heinäpeltoa nököttävät valkoiset patsaat tai massiivinen portti, joka avautuu sinne! Venetsian rappioromanttiset likaiset kujat, uhkarohkean tungettelevan mielenkiintoiset Gomorra-dokumentit Napolin mafiasuvusta ja tietysti kaikkialla katukuvaa värittävät oranssit aperitiivit – ihan vain muutaman harvan mainitakseni! Ja voi hyvät hyssykät sitä kaikkea historian paljoutta ja Rooman ihme valtakuntaa, joka hallitsi sanotaanko koko Eurooppaa! Luoville kollegoilleni antiikki meinaa tylsää ja klassiset maalaukset ja myytit ovat suorastaan bullshittiä, mutta minä saan niistä jotain kiksejä. Tämän vuoksi synttärimatkani vol 2 suuntasi Pohjois-Italiaan!
Otimme Antin kanssa Volvon Rooman lentokentältä alle ja lähdimme valloittamaan tätä äärimmäisen, niin pienen kuin suuren, kauneuden saapasmaata! Rakastanpa kenkiä myös kartalla!
Kannattaako road trip suunnitella tarkkaan etukäteen? Meidän tiimi ei koskaan suunnittele juuri mitään, mitä tulee matkoihin. Ensinnäkin siksi, koska haluamme pysyä joustavina ja toiseksi koska, niin paljon kuin matkustaakin, ei edes ehdi ja jaksa juuri huolia etukäteen! Monesti parhaat palat bongaakin spontaanisti. Toki rennon rantein menolla on hyvät ja huonot puolensa, tullaan niihin kohta. Kuitenkin tiesimme suurmittaisesti mitä haluamme Italialta; viinialueen ja Rivieran rantaviivat. Mennään siis sinne!
Reittimme oli seuraavanlainen ja suositukseni merkitty otsikoissa!
Orvieto – mene tänne!
Lähdimme suuntaamaan siis ylöspäin kohti kuuluisaa Toscanan viinialuetta. Kuitenkin jo alussa päätimme, ettemme aio vaan istua autossa ja painaa eteenpäin, sillä ajatuksella että mahdollisimman paljon on koluttava. Minä haluan pikemminkin kokea paikat kuin ahnehtia vain listatakseni kyliä ja kaupunkeja. Joten jo alussa pysähdyimme chillaamaan muutamiksi tunneiksi Civitavechhian kaupunkiin rannalle, jotta saimme lounastella ja ottaa tirsat aamulennon jäljiltä – ikkää kun alakaa tulla, ei sille taija mittään ei. Sitten jatkoimme Tuscanian kaupungin kautta kohti Orvietoa, jonne olimme sentään valmiiksi buukanneet ensimmäisen yön. Orvieto paljastui uskomattoman ihanaksi kaupungiksi!
Näin jo kaukaa laaksosta – että wowww – tämän kuin saduista olevan, korkealle kalliolle rakennetun, muurien ympäröimän kaupungin. Noin 20 000 ihmisen kaupungilla onkin pitkä historia – muinaiseksi kaupungiksi sitä latinalaisjuurisen nimensä mukaisesti kutsutaankin. Etruskit asuttivat näitä huudeja. Orvietossa on mahtavia katakombeja, suuri maanalainen verkosto, jossa vieraillessamme opimme, että jo esikansat olivat aloittaneet yhä pyörivät Italian ykkösbisnekset eli viinin- ja oliiviöljyntuotannon, mutta myös pulujen kasvatuksen ja rakennuskiven louhinnan. Orvieto oli kaunis, rauhallinen paikka. Oli viehättävää kuljeskella ympäriinsä ja ihailla nättejä katuja, arkkitehtuuria ja keramiikkaa, jota käsityöläiset siellä puuhastelevat tehdä. Olisin ollut Orvietossa pidempäänkin! Huomaa, että autolla ajaminen on kuitenkin ahtaanpaikankammoista – kadut saattoivat kaveta niin, että vain sentit paukkuivat seinän molemmin puolin! Parkkeeraa jonnekin ja nauti kävellen.
Toscanan viinialue pienine kylineen – mene tänne!
Jo matkalla Orvietoon olimme pysähtyneet Lake Bolsenalla, Euroopan suurimmalla kraatterijärvellä. Nyt halusimme sinne uimaan! Matkalla Umbrian maakunnasta kohti Toscanaa pysähdyimmekin Bolsenan kylään pulahdukselle. Ihana, makea järvi! Ja sitten alkoi – koko matkan päätarkoitus – Toscanan viinialueen korkkaaminen! Huh huh. Kyllä minä rakastin tätä aikaa Toscanan auringon alla. Alue on upea kumpuilevine mäkine ja niittyineen, ja rauha vallitsee sitten kaikkialla ympärillä, vain lintujen ja sammakko-sirkka-kuorojen ja joidenkin puimureiden säestämänä. Heinä on kultaista ja maisema vihreän vehreää. Auringonkukat valtaavat hehtaareja keltaisenaan. Sypressit kohoavat korkealle ja maisema ulottautuu välillä jättimäisesti niin laajalle, että jälleen pystyin käyttämään termiä dinosaurusmaa! Ja eipäs unohdeta tärkeintä; se viini ja ruoka… Maailman ylöspäin katsomia viinitiloja on kaikkialla, ja leikkeleet ja juustot sulavat suussa. Tietysti pizza-, pasta- ja vaalealeipä-överit kolottavat välillä mahaa, mutta kun etukäteen selvittää voi löytää upeita ravintoloita, jossa nauttia muitakin herkkuja. Jos haet vastinetta sanalle Perfetto, selvitäkin minne suuntaat! Toscanassa kuitenkin vierailijoiden suosimana alueena voi olla myös korkeat hinnat ja ei saa aina vastinetta massille. Kesäkuu oli kuitenkin vielä ihmeellisen rauhaisaa aikaa. Suuremmat massat rynnistävät heinästä eloon.
Vietimme kolme yötä samassa paikassa, aivan ihanassa Agriturismo Bonellossa. Italiassa on paljon ns. maalaistaloja, joissa voi yöpyä siististi ja järkevään hintaan ja jotka voivat olla näköjään todellisia helmiä. Tämä meidän oli mahtava! Ystävällisen italialaisherran pyörittämä Bonello oli mäen keskellä ja sieltä avautuivat 360 asteen maisemat joka suuntaan, upeaan peltomaisemaan. Auringonlasku oli kertakaikkisen upea ja -nousukin menetteli! Rauha hiveli lomaa ja aamupala maistui orgaaniselle. Puhumattakaan ajasta uima-altaalla maalaismaisemassa, täysin uusi kokemus! Siinä oli aivan mahtavaa rentoutua pikkukylien koluamisen sivussa. Bonello oli loistavalla sijainnilla, josta tutustua Toscanan viinialueeseen – suosittelen lämpimästi!
Sympaattisia kyliä on valtavasti. Juustostaan kuuluisa Pienza, Brunello-viinin itseoikeutettu koti Montalcino, jossa kävimme myös viinitourilla kuulemassa Brunellon teosta ja tietty maistelemassa sen verran kun auton ratissa saattoi. Aivan lempikyläni oli kuitenkin pikkuruinen Castiglione d’Orcia, joka oli aivan täydellinen “Veljeni Leijonamieli” -kylä! Oletteko lukeneet Astrid Lindgrenin Veljeni Leijonamielen? Voi kun minulla tuli tästä kylästä aivan mieleen lokaatiot tälle seikkailulle. Vieressä oli myös ehkäpä Toscanan paras paikka katsella aluetta yläilmoista tornista – Rocca di Tentennano. Joka tapauksessa vanhaa aikaa henkiviä, muurien sisällä olevia toscanalaiskyliä siis riittää – löydä oma hurmaajasi!
Siena – mene tänne!
Pikkukylät alkoivat sopivasti ottaa jo pattiin heh, kun oli aika siirtyä eteenpäin. Suuntasimme hiukka isompaan, yliopistokaupunki Sienaan. Siena hurmasi. Tämä Italian kaupunki edusti minulle taas sitä rappioromantiikkaa hienostuneen rähjine katuineen, ja jännän taian leijuessa ilmassa. Joillakin kaupungeilla vaan on yllään se tuskasen vaikeasti selitettävä tunnelma. Sienalla oli ätmöstä, luonnetta eli karakteeria! Siispä karismaattinen, uusi kaupunkituttu. Löysimme netistä myös oivan raflan. Salefino-nimisessä ravintolassa illallistimme seitsemän lajin merenelävämenun ja ahdoimme loppuun suihimme maailman parhaan creme bruleen. Se kertoo jotain, että inhosin ennen creme bruleeta. Olis siellä ollut houkuttelevan näköisiä putiikkejakin, jotka olivat onneksi kiinni!
Pisa – turistoitunut kohde!
Pisan stoppi oli pika stoppi! Rysät eivät vedä minua puoleensa. Näin kävimme vain nappaamassa kuvat, ihailemassa hauskaa rakennusta ulkopuolelta kymppiminsan verran ja painuimme tiehemme. Rantaa kohti mars. Ketkä halajavat kokea vinon rakennuksen tunteen sisällään, torniin on mahdollista mennä sisällekin.
Italian Riviera – Cinque Terre ja Rapallo
Sitten alkoi meidän suunnittelemattomuuden ja selvittelemättömyyden kostautuma. Vaelsimme Pisan jälkeisen illan vailla nettiä, tietoa ja päämäärää hyvin rysäisillä Italian Rivieran, Toscanan puoleisilla rannikoilla. Melkein oksetti kuin ihmisiä oli niin paljon kaikkialla. Hyvä puoli oli, ettemme olleet buukanneet majoitusta La Speziasta, kuten olimme ensiksi ounailleet tehdä. Se oli aika tylsän oloinen teollisuuskaupunki rannikolla. Menimme pyörimään Cinque Terren kylläkin kauniisiin mutta ruuhkaisiin kyliin illaksi, kun alkoi jo hämärtää. Päätimme ottaa suunnan ylemmäs Hemingwaynkin suosimaan Rapalloon, mutta kuinka ollakaan vuoristotie oli poikki. Pimeys lankesi, ei tullut majoitusta vastaan; Cinque Terre oli fully booked. Onneksi törmäsimme jossain tuuriksemme mummoon, joka hustlasi maakellarille haisevaa talonsa alahuoneistoa. Vältimme autounet. Aamulla lähdimme ripeästi kohti Hemingwayn huudeja, jotta ehdimme nautiskella vielä viimeisen päivän ja lorvia rennosti Italian Rivieran auringosta nautiskellen pedeillä Aperoleja siemaillen.
Myönnettäköön, Italian Riviera oli kuitenkin mielestäni hienoinen pettymys. Rapallo oli kiva, ihan nätti ja ei niin täynnä, mutta siellä ehdottomasti riitti se päivä tai korkeintaan kaksi. Riviera selvästikin tarkoittaa kalliita aurinkotuoleja laitureilla, laivoja lahdella, näyttäytymistä ja rahan hajua ja tajua. Kaunareistakin tuttu Portofino olikin vain seitsemän kilsan päässä. Aamulla me rahvaat jätimme porvarilliset seudut taaksemme ja lähdimme nöyrästi kohti Milanon kenttää ja koti-Suomea. Eikä harmittanut! Jos menet Italiaan näille reiteille, panosta siis viinialueeseen! Maassa riittää kyllä muutakin kaunista katseltavaa ja upeita kaupunkeja, jotka – mm. Firenzen ja Milanon skippasimme tällä erää – niihin on parempi hurauttaa autotta ja ihan kaupunkilomalle. Myös ihmiset jäivät lämpimästi taas mieleen matkalta. Vaikkei yhteistä kieltä ihan aina ollut, valtaosa kuitenkin puhui enkkua, tai ainakin eleet puhuivat puolestaan ja hymyt sekä naurut vaihtuivat.