Whattawowworld on levotonta matkustamista – siitä ei pääse mihinkään. Nytkin kun pääsin kotia Maltalle, jäi toinen jalka kuitenkin oven väliin. Passi ja hammasharjani ovat jatkuvassa passissa, ja sähköpostin hintahälytykset lyövät iloista tahtia päivään. Mutta mitä helvettiä, minulla ei ole mitään buukattuna! Mikä surku! Tähän on tultava muutos. Harakanvarvassuunnitelmia on paperit valtoimenaan, mutta yhden voin paljastaa: se on luonnon oma Norja! Sinne meikätyttö haluaa kesällä täytettyäni pyöreät – pitää jokin kliseinen kolmenkympin vaellus päästä tekemään, että se numeronvaihdos on ikimuistoista!
Tässä Norja-kuumeessani olen nyt muistellut toista ikimuistoista, luonnonmukaista reissuani parin vuoden takaa, kun menimme Kareisen kanssa Kalliovuorille. Ainahan minä anteeksi nyt vaan hehkutan näitä reissujani, mutta jos ketuttaa niin selaa vaan kuvat – voin kertoo että silloin ketuttaa vielä enemmän! Hahhaa vitsailen; ethän sinä brutukseni näitä lukisi, jos et tuntisi itse pientä kutkua lähteä Kalliovuorille! Mene ja ota minut matkaoppaaksi! Siellä koet kaiken seuraavan…
Calgarysta Banffiin
Läksimme Torontosta lentäen Calgaryyn, joka on hyvä spotti aloittaa tämä vaikuttava vuoristoryhmäretki. Kuitenkin kannattaa huomioida, että matkalle muutama pennonen venähtää, sillä suuren Kanadan sisäisetkin lennot ovat yllättävän kalliita. Havaijille oikeastaan pääset sikahalvalla esim. Torontosta, mutta Kalliovuorille Vancouveriin jne. saat maksaa! Kauneuden eteen on kärsittävä. Mutta niistä maisemista maksaa.
Ensimmäinen kohteemme oli Banffin kansallispuisto – silloin huomasin Antille kuitenkin huomautella vielä, kuinka Kalliovuoret jäivät Uuden-Seelannin varjoon. Vaan eivät jääneet kauaa. Siirry ylöspäin. Upeus alkaa ja kohoaa äärimmäisyyksiin mitä pidemmälle kuuluisaa Icefield Parkwayta etenet. Tämä tie onkin äänestetty yhdeksi maailman hienoimmista maisemareiteistä. Banff oli mukava, sympaattinen pieni kylä vierailla, ja riittihän sielläkin nähtävää – mutta sen jälkeen lähti käsistä!
Lake Louiselta pitkin Icefield Parkwayta ylöspäin
Lake Louisella teimme aikamoisen koettelemuksen iltapäivävaelluksen. Kipusimme Mt. Fairview -vuorelle, 10 kilsaa ja viisi tuntia, 1 km Lake Louisen yläpuolelle. Kyllä tuntui polvissa ja vaati hoo-kaks-oota ja sisua. Ja kirsikoita päälle, että sai vähän sokeria! Kelloon piti katsoa, koska lähdimme matkaan vasta iltapäivällä. Mutta painelimme juuri ajoissa, ennen pimeää uupuneena takaisin – autoon Lake Morainen hotellin parkkipaikalle nukkumaan!
Emme olleet rahvaita! Mutta ajattelimme, että eräillessä eräilemme kunnolla, ja kaupungeissa (Toronto, Vancouver) puolestaan sitten hifistelemme herroiksi. Niin teimme. Minulle ei ole mikään ongelma elää äärilaidasta toiseen, itse asiassa nautin siitä, se tuo vaihtelua! Viikko meni siis telttaillessa, tai oikeastaan lähes aina Jeepin perukoilla. Sinne menivät retkipatjat sekä retkikunta mukavasti. No problem. Eihän sitä oikeasti olisi noin vaan saanut parkkipaikoilla lymyillä, mutta ei siellä kukaan välittänyt. Tai sitten olimme yhtä salapoliiseja kuten isoisoisäni! Kanadassa joka tapauksessa ihmiset ovat yhteistyöhaluisia ja ystävällisiä – tuli sitten paikalliseen tai lomastaan hehkuvaan vierailijaan.
Reissulla tuli tehtyä toisen kerran elämässä koskenlaskua. Se on kyllä huippua! Mälsä vaan, että meillä oli kello kaulassa ja piti valitsemamme lyhkäisempi ja ei niin villi joki. Oli sekin hauskaa! Ensi kerralla suurempiin kuohuihin kyllä! Kuvia en näistä touhuista saanut enkä saa ennen kuin joku sponssaa mulle GoPro:n tai jonkin lelun. Maistuis! Kaikkeehan ois aina kiva saada, mutta mikään ei kuitenkaan ole välttämätöntä, jos panostat 100 % hetkeen. Kaikki säilyy omalla filmillä silloin.
Uppeen Icefield Parkwayn puoliväleillä alkoi paleltaa. Nousua oli tapahtunut jo jonkin verran, kun saavuimme yökuntiin Columbia Icefield Discovery Centreen. Meitä ympäröivät jäätiköt, ja illalla hohkasi kylmä, ilma oli upean jäätikköisen raikasta. Tähdet kimmelsi ja niitä passasi katsella yöllä auton ikkunasta. Eksoottista, en vaihtais johonkin tylsään kasarihotellihuoneeseen. Päivällä kesän kuuma aurinko puolestaan pisti parastaan ja vaelluksella sai hikoilla kuin jukuripässit siellä mäessä.
Uskomaton matka Jasperiin
Loppuosien matkalla Jasperiin, Kalliovuorten viimeiseen kohteeseemme, ne hemmetin maisemat vaan huikentelivat huikentelemistaan. Ei minun kannata yrittää edes selittää – se pitää jokaisen mennä itse kokemaan! On kivoja pistäytymisspotteja niin Sunwapta Fallsit kuin ”aika paskat putoukset” eli Athabasca Fallsit matkalla, mutta itse jo se ajo matkan varrella on niin vaikuttavaa. Tulen muistamaan ikuisesti, miten ne vuoret näyttäytyivät, kun punan ja sinen eri värit leikittelivät taivaalla illan laskeutuessa. Jumalaisen kaunista. Niin kaunista että ihan yrjötti, kun pakahtuu tunteesta ja unohtaa hengittää ja tulee paha olo. Tiiättekö. Joo oon outolintu.
Jasperiin saapuminen oli näyttävä sisäänajo. Satoi aivan kaatamalla, rakeita ja normi sadetta. Jeepin lasi rapisi yön pimeydessä. Niiden muiden harvojen hullujen, jotka olivat niin myöhään liikenteessä, valot sattuivat silmiin. Mutta päästiin perille onnellisesti Kokanee-oluttuopin eteen. Päivän retket ja myrskyt palkittiin, kun tuo erikoisniminen, tavattoman maistuva jäätikköolut kiikutettiin eteemme. Awesome shit. Villiinnyin aivan, niin että tarjoilija katsoi meitä silmät pyöreinä, ja luuli meidän nauttineen muutakin kuin tuopin, kun viihdytin Anttia hullutuksillani. Sääli ettei Kokaneeta saa Alkosta.
Senhän on jo oppinut pienenä ainakin meikäläinen automiesten vesa, että autossa on turvallista ukkosella. No mikäs sen hienompaa oli kuin punkata ukkosellakin autossa, sopivasti Miette Hotsprings -kylpylän parkkipaikalla, jonne pääsi seuraavana aamuna kuta kuinkin viikon paskat pesemään pois. No ollaanhan me sentään hygieenisiä, ja siellä täällä oli vähän siistiydytty – mutta kyllä mää luulen, ettei joo aivan kaikista prinsessoista ole tuonne möyrimään. Eräilisipä, möyrisipä tai sitten hotskuilisipa Kanadan luonnossa riittää kyllä samoiltavaa! Siellä on kaikenlaista – musta tuntuu, ettei moni sitä tajua, kuinka upea maa se on vierailla. Me vietettiin vielä vika päivät Jasperissa, sitä tuttua haikkailua tehden, mutta uusissa ihanissa maisemissa. Esimerkiksi turkoosien vesien Valley of Five Lakes -laaksossa. Sitten jätettiin Kalliovuoret taakse päin ja lähdettiin kohti Vancouveria nopeinta, mutta toki Kanadassa kuitenkin suht pitkää, reittiä pitkin. Jos aikaa olisi ollut, olisi Kääänädässä vielä riittänyt luonnon ihmeellisiä reittejä länsirannikollekin painellessa.
Meillä siis oli vain reilu viikko Kalliovuorilla. Siinä ehdittiin paljon, mutta siinä kyllä myös väsyi. Niin paljon aktiviteetteja lyhyessä ajassa. Jos sulla on aikaa, mene ehdottomasti kunnon pitkäksi aikaa! Kanadan pitkä, kuuma kesä näkyy olevan upea viettää vaikka koko kesäloma. Meillä oli yhteensä kolme viikkoa: Torontosta olen jo kertoillut aiemmin – pysykää kanavalla Vancouveria varten!
