Oijoijoi! Vaahtera vuotaa kuin koivunmahla ihanuuttaan! Oli ihana olla takas Torontossa! Tämä on kyllä itse asiassa sellainen kaupunki, joka voisi kenties minut rauhoittaa, ja voisin ehkä jopa kuvitella asuvani täällä. Siis kyllä! Toronto oli huikea talvellakin! Kuulemma se oli valittukin juuri maailman ykköskaupungiksi asua. Vaikka olen se kuuluisa heinäkuun tyttö ja kesänlapsi, niin tämän kaupungin taikuus saa minut hurmattua näköjään läpi vuoden. Se on sellainen ”ystävällinen harrastelijan kaupunki”. Vaikkei talvikylmillä aivan niin paljon aktiviteettejä ole, niin on niitä silti!
Tehtiin kivoja juttuja – mutta jäi puuhaa jatkollekin, kuten NHL- ja NBA-matsit! Käytiin ihailemassa tuliteriä kaaroja Kanadan kansainvälisessä autoshowssa. Vaikka meidän perheellä pitäs olla nää autojutut veressä ja mulla ei kuitenkaan niin ole, niin silti kyllä tykkäsin tästä peltinäyttelystä. Etenkin vanhojen autojen osasta, viiskyt lukua ja vielä aikaisempaa ja hienompaakin. Aivan kuten en olisi jo saanut yliannostusta vanhoista autoista Castrolandiassa. Hienoja haukia ja muita kaloja sai puolestaan ihastella aika makeassa Ripleyn akvaariossa. Meikähän on yleensä tälläisiä juttuja vastaan, enkä ole koskaan käynyt eläintarhassa, mutta nyt menin kun nätisti pyydettiin – ja täytyy myöntää se oli kyllä tosi mielenkiintoinen ja samalla opettava keikka! Siellä kyllä valistettiinkin ja koulutettiinkin samassa – esim. että 30 prossaa maailman koralliriutoista oomma myö ihmiset jo tuhonneet. Vaikeuksia ja vääryyttä käytiin vielä kokemassa aivan loistavassa Jean Michel Basquiatin näyttelyssä Ontarion taidemuseossa – tosi hyvä, tunteita herättävä näyttely! Paljon hienoa sai se musta äijä aikaiseksi vaikka rokkitähden iässä jo kuoli.
Ilma oli vähän haastava ulkoilulle, koska Torontossa ilmoiteltiin olevan kylmintä ikuna… Mutta silloinhan voi mennä liikkeisiin lämmittelemään! Vintage – muistatteko?! Joo- o, taas tarttui muutama vintage-aarre kapsäkkiin. Nyt löytyi aito, alkuperäinen skottilainen kiltti. Ja sittenpä sellainen egyptiläinen jakku. Tämä pukeutuja rakastaa erikoisia vaatteita. Minusta ne erottaa ja luo sun persoonaa. Hitsi vieköön matkusteltaessa sitä näyttää vaan aina aivan maatiaishiireltä, kun ei noissa kaupungeissa ravatessa kulje kaupunkilaishiiren vaatekaapin sisällöt mukana. Määrä on hyvin rajoitettu. Mitä kivojen juttujen haaskausta, näinkin paljon kun on matkalla.
Yks juttu kyllä täytyy sanoa että sieppasi. Ne hemmetin asiakaspalvelijat. Kai ne on Torontossa/Kanadassa vähän ylikoulutettu, ja hitto ne saattaa kysyä kolme kertaa viiden minuutin aikana are you still oukei ja kaikkee muuta onko mitenkään mahdollisesti yhtään mitään miten voisin auttaa?????? No ei ole. Olen suomalainen ja haluan oman tilani. Pitääkö mun kusta tähän, että saan karistettua teidät niskastani, jumpe! No ei tarvinnut, mutta vähän alkoi närkästyttämään. Niitä eka maailman ongelmia hah. Kanukit on myös vähän tärähtäneitäkin. Ne kutsuu cupcakeja tyypeiksi! These guys / nämä tyypit maistuu tosi makosille, nää tyypit on juuri leivottu ja meidän suosituimpia… Olin silleen että oooookooooo, no pannaan yks tyyppi mukaan laatikkoon, syön hänet sitten kotosalla.
Mutta mikä on kanadalaisten ja luultavasti koko Toronton viehätysvoiman salaisuus on juuri tämä, tämän kansan vilpitön sosiaalisuus. Se että sinä kiinnostat heitä oikeasti. Se että he ovat aidosti lämpiä, juttelevaisia ihmisiä ja taitavat todella miellyttävästi small talkin. Eikä se ole edes pientä puhetta, kun se lähtee heistä ihan sellaisissa tilanteissa, joissa ei olisi mikään pakko rupatella. Mutta se on kivaa, heillä on viestintätaidot hyppysissään (paitsi yli-innokkailla kauppialla heh). Se alkoi jo lentokentällä Kuubassa, kun kanadalaisten lahja taas huomattiin. Lento oli pahasti, jotain viisi tuntia, myöhässä. Suomalainenhan – ihan meikäkin kireellä päällä ollessa – ois ruvennut: ”No niin siinä meni koko ilta ja yö pilalle. Nyt jumitetaan tässä kurasessa maassa vielä tuntitolkulla ja vieläkään saada mitään kunnollista syötävää moneen tuntiin. Nukkumishommatkin menee aamuun ja seuraava päivä on punaisilla risteillä. No niin. On tämä elämä niin paskaa.” Mutta! Kanadalaisten lahja suurimmalle osalle suomalaisia, näin se mennä pitää: ”Hei! Ohoh lentohan on helvetisti myöhässä, mutta ei se mitään, ei ole peruttu kuiteskaan. Aaa siellä jäätä poistetaan, no vielä muutama tunti lisää lämpimässä. No joo onhan tämä pieni kenttä ja nälkä, mutta haetaas tuolta viiniä taxfreestä ja vaihdetaan kanssamatkustajien kanssa elämäntarinoita ja pidetään tässä tällaiset pienimuotoiset bileet lentokentällä, jossa voi ajankuluksi muutaman laulunkin luikauttaa ilman että tarvii olla kännissä, eikä kukaan pidä sitä edes outona tai epäsoveliaana.” Tämä on kans yksi hieno puoli matkustelussa, imee hyviä positiivisia juttuja joidenkin omista kasvujuurista iskostuneiden negatiivisuuksien rinnalle. Ja niiden kanssa saa sitten painia, mikä tunne kulloinkin ottaa vallan. Antaako negan voittaa vai printtaako valoisaa ulos.
Meidän Air BnB –asunto oli huippu! Taas puolivälissä huippua korkeassa keskustatalossa, joita siellä Torontossa on keskeisesti. Semmoisessa on mukava asettua oleilemaan, kun on moderni asunto aistikkaalla citynäkymällä – ja sitten vielä altaat ja suomalaisten pakkaspelastus sauna yleisissä tiloissa. Kovaakin kovempaa kuntosalia unohtamatta! Olipas hienoa usean viikon lomarötkyilyn jälkeen saada palata taas ruotuun. Alkoi sellainen bootcamp että. Oli ollut endorfiineja ikävä!
Samaan aikaan kun me saimme kotoilla lämpimästi kolmessakymmenessä kerroksessa, oli kaduilla kodittomia istumassa päiviään ja nukkumassa? öitään. Kuten sanoin, oli kaupungissa kovimmat pakkaset ikinä, neljässäkymmenessäkin käynyt – ja jossain vaiheessa saivat polvet märkänä luututa räntäkatujakin. Ei tuntunut mukavalta / että meikäläisten dollarit olisivat auttaneet. Torontossa kodittomien määrä on vielä pientä Nykin kymmenientuhansien kodittomien rinnalla. Mietin mikähän sielläkin on meininki. Montakohan pakkaskuolemaa tulee tänä talvena? Kuinka tuollaiseen tilanteeseen on edes joutunut, kuinka kanadalainen on joutunut kadulle? Mietin myös paradoksia – esitän sen sulle. Jos olisit töissä vartijana vuorokauden ympäri ovet auki olevassa, lämpimässä ostarissa, jossa olisi kielto asiattomasta oleskelusta – ja jos bongaisit siellä pakkaspakolaisen nukkumassa – kävelisitkö ohi vai ohjaisitko tyypin ulos? Antaisitko siis armoa työsi menettämisen uhalla vai pitäisitkö työmaasi huonossa työllisyystilanteessa?
PS. Kuvia ei tullut nyt otettua paljon mitään, kun kaupunki oli jo nähty, niin tuli oltua vähä niinkuin lomilla!
