Tiesittehän, että Ateenasta pääsee kätevästi Kreikan tarjoamille saarille? Vuosi sitten näihin aikoihin liu’uin saaristossa; niin kristallinkirkkaissa vesissä eri mestoissa kuin kiitävässä katamaraanissa paikasta toiseen. Ei sitä oikein tajuakaan, että Kreikka koostuu tuhansista saarista, jolloin siellä riittää käytännössä lomailtavaa koko elämälle – ja näillä jumalaisilla saarillahan on upea lomailla. Kykladit on vain yksi saariryhmistä, jolle vesikuljetuksilla pääsee, ja tämä rykelmä on sopivalla etäisyydellä. Vain puolen tunnin Uber-matkan tai suoran metroyhteyden päässä olevasta Ateenan Piraueksen satamasta on helppo lähteä. Laivaliput eivät välttämättä ole halvimpia mutteivät nyt mitään kohtuuttomiakaan. Tässä nyt kerron hehkuvaa tarinaa jumalaisesta Miloksen saaresta. Vain kolmen tunnin seilaamisen jälkeen Seajets-nimisellä aluksella Milos avautuu edessä.
Vuoret muotoilevat maisemaa ja meri kimmeltää iltapäiväauringossa, kun seesteisen saaren satama lipuu vastaan. Milos on tunnettu Milon Venuksesta: vuonna 1820 saarelta löydetystä historiallisesta naisen torsopatsaasta, jonka uskotaan esittävän kreikkalaisittain Afroditea ja olevan lähtöisin 130–100 eaa. Aikansa patsas on ollut Pariisin Louvressa, mutta Miloksella se näkyy mukailtuna mukavasti pihoissa taikka makeina modernin taiteen versioina kauniissa sisustusmyymälöissä. Minulla reissussa ovat pelkät käsimatkatavarat, ja maalilla räiskitty, iso Venukseni jää odottamaan ensi kertaan. Saarelle kun aion vielä ehdottomasti mennä. Odottamassa siellä on myös salainen lomamökki, jonne on pakko päästä uudelleen. Ehkä saatan kertoa siitä jollekin privakyselijälle. Toivon, että Miloksen jumalaisuus säilyisi jota kuinkin eikä paikka täyttyisi liioilla massoilla ja muuttuisi koskaan. Saari kun on rauhan tyyssija. Kreikkalaisten loman ulkopuoliseen aikaan siellä ei ole juuri ristinsielua, ja sitä voi omistaa kokonaisia rantoja! Mitä nyt välillä muutamia meloja saattaa suihkia vastaan. Tulee yllätyksenä, että saarella – Kreikassa noin muutenkin – viihtyvät myös nudistit. Varmastikin juuri sen rauhassa ilkoilemisen ilon vuoksi.
Tämän salaisen rantamökin oloisen majoituksemme isäntä tarjoaa pihalla kreikkalaiset kahvit, katsoo täydellisen tyynen, sinisen meren ulappaan ja kertoo, että ilma on nyt parhaimmillaan. On kesäkuun alku, tuulee juuri sopivasti. Kreikkalainen kahvi on hyvällä tavalla orgaaniselta maistuva kokemus. Sen koostumus on kuin samettia ja jauhetut pavut ovat painuneet pohjalle. Mr. Veletas kertoo lähtevänsä kaupungille tapaamaan ystäviään: ”Käyn joka päivä satamassa ouzolla.” Kohtuulliset kreikkalaiset osaavat nautiskella anisviinan mausta ja jättää pikkutotin yhteen. Paitsi ehkä häissä, joita vietetään samana iltana naapurissa. Kreikkalainen naimakauppa on yhtä kuin teatraalista musiikkia ja iloisia perinnetansseja – hauskanpitoa valkoisissa aamuvalkeaan asti. Ja tietysti hyvää ruokaa! Ruoka on Kreikassa jotenkin taivaallista. En koskaan pitänyt munakoisosta, mutta nyt opin sen hienouden. Moussaka maistuu. Samoin kuten kaikki mahdolliset alkupalat. Tulee tilailtua aina ältsisti ruokaa, joka ei petä maussa eikä hinnassa. Kreikkalainen salaatti on neronleimaus, niin yksinkertainen mutta niin hyvää ettei oikeesti sanotuksi saa ja ymmärrä, miten ne maut voivat vaan olla niin hyvät. Kaikki raaka-aineet ovat ensiluokkaisia. Kuinka öljy voi olla niin hyvää? Tai sormisuola? Haluaa vaan ostaa kaikkea mukaan. Mutta kun on vain ne käsimatkatavarat.
Kuten Kreikan yleinen hintataso ilahduttaa, myös auton vuokraaminen tulee yllättävän halvaksi, parikymppiä päivä. Autolla ikkunat auki upeissa meri- ja maalaismaisemissa ajaessa sielu lepää. Miloksen saarella on monta mahtavaa rantaa, joita täytyy päästä testaamaan pulahtamalla uskomattoman turkoosiin mereen. Rannat ovat hyvin eri tyyppisiä. Esimerkiksi Sarakiniko on kuin Salvador Dalin muotoilema veden muovaamine kallioineen ja Achivadolimni on pitkä hiekkaranta. Hienoja rantoja ja hiekkaa riittää. Miloksella kannattaa ottaa pikku venekiertue, joka vie myös rannoille ja luoliin, joille ei muuten pääse. Ylipäänsä Milos on kuin onkin nimenomaan hitaan ajanvieton ja pelkän olemisen kehto. Saarella saa varata sen verran aikaa, että saa vain olla ja keskittyä elämässä olennaiseen eli ihan vaan hengittelemään. Milos on kuin tehty omintakeiselle retriitille.
Monipuolisten rantojen rinnalla saarelta löytyy hyvin monenlaisia hurmaavia kyliä. Pollonia on kahviloiden, jädepaikkojen ja pienien ravintoloiden rento keskittymä. Klima on pikkiriikkinen, värikäs kalastajakylä syrjäisessä lahdessa, kapeimpien alamäkien ja sitruspuuviljelmien alla. Siellä eristyneimmät turistit lukevat kirjaa pienen puumajansa parvekkeella ja asuvat samassa rivissä kalastajien kanssa. Tähän paikkaan ei löydä maailman pahuus, siellä ajattelen ja tuntuu jotenkin jännältä. On mukava seurata merikarhua, joka viettää vapaahetkeä ja juo kylmää kreikkalaista olutta ja polttelee piippuaan.
”Kimaltelevalta sulttaanikaupungilta” näyttävä, korkealla yössä satumaisesti vuorilla loistava pääkylä Plaka on houkuttanut jo monena iltana luokseen. Sinne pitää mennä hyvissä ajoin ennen auringonlaskua, koska täytyy ehtiä kiivetä ylös kirkolle, josta avautuu jopa Santoriniakin parempi auringonlasku ja ilman suurempia joukkoja. Se on 360 astetta taivaanvärien näytöstä, kun oranssit, punaiset ja liilat vuorottelevat taivaalla. Korkean kaupungin kapeilla kaduilla viettää myyttisen illan, koska puitteet ovat puoliruokaa, kun astelee tämän saaren viimeiselle illalliselle. Miloksen saaresta on muotoutunut viikossa uusi suosikki. Ylirasittuneen Santorinin saattaisin skipata jopa kokonaan.
