Malta muuttuu, Fenek pysyy – kokeile kania?

Kun vielä yhdeksän vuotta sitten kuljeskelin Maltan kaduilla oli asiat aika monella tapaa toisen lailla. Ensinnäkin oli vielä liira. Keltaiset, vanhat – suloiset mutta saastuttavat – bussit värittivät katukuvaa. Vanhin jolla matkasin kerran pohjoisrannoilta kotiin oli kuskin mukaan 55-luvulta. Se yski ronskeissa ylämäissä melkoista mustaa savua ja silloin vähän jännitti nouseeko tämä edes. Ajatusmaailma oli täällä yksinkertaisempi – avioero ei ollut edes laillinen, saati homoliitot ja -adoptiot, nyt ei enää edes töllätä blondin periin. Ja paikallisia ulkomaalaisia oli lähinnä ruotsalaisia nimeksi.

Nyt Malta alkaa olla hyvin eri saari. Ilmapiiri on muuttunut kansainväliseksi ja vauhti on lisääntynyt – koko ajan on jotain mukavaa tapahtumaa. Kun paikalliset ulkomaalaiset aliarvioivat maltalaisia, mietin että kuinka maltalaiset sitten pystyvät kehittämään kaiken tämän ja kehittymään valtavasti, kun niin daijuja kerta ovat. Maltallahan menee mukavasti. Taloudellinen kasvu kukoistaa ja nostokurjet nousevat. Ulkopaikalliset taitavat olla yhtä kaksinaismoralistisia, aurinkoa ja merta Facessa kavereilleen hehkuttaessa mutta maltalaisia ryhmässä manatessa, kuin maltalaiset sunnuntaikirkon jälkeen drinkille mennessään. Täysin turhaa numerontekoa. Miksei täällä tutustuttaisi enemmän kulttuuriin?

Tunnen olevani etuoikeutettu, kun minulla on jo ensimmäisistä koulupäivistäni (opiskelin viestintää vaihdossa yliopistolla) asti ollut maltalainen ystävä. Hänen kautta pysyn sentään jonkinlaisessa ymmärryksessä maasta, jossa asun. Hänen kauttaan saan kokea enemmän – ja olen kyllä aina osannut kunnioittaa ja arvostaa täällä oloa. Nyt kun Chris vei meidät syömään fenekiä eli perinteistä kaniruokaa pohjoiseen, avautui taas suu ja silmät, että voi hitsi kun täällä on niin erilaista! Ajattelin että rauhallisiin kyliin pitäisi tulla käymään useammin hektisiltä pääspoteilta. Maalla mieli lepää. Sliema / St. Julians -ympäristössä elää vain pienessä ulkomaalaisten kuplassa.

Fenek-illallisellamme olimme täysin paikallisten keskuudessa, mikä oli mukavaa vaihtelua. Vaikka tuntuu entisenä lemmikkikani Oskari von Karvaturrin omistajana kurjalta sanoa, kani oli hyvää. Chris sanoo, että kanista oli tullut maltalaisten perinneruoka luonnollisesti, koska sitä oli jatkuvasti saatavalla – kanit panna puputtavat nopsaan, senhän tiedämme jo aikanaan puhjenneesta Helsingin citykaniongelmasta. Näin minäkin yritän nyt sitten ajatella, vähensin juuri ylikuormitusta luonnolta. Ei mutta ei siinä, luonnollista. Olimme Mgarrissa joka on Maltan kuuluisa mansikkakylä, niin kuin paikallinen Suonenjoki. Voi hittolainen ne mansikat kyllä maistuivat makialle! Sain niitä matkaankin ystävälliseltä ravintolan omistajalta ja kokilta Wistiniltä.

Jos haluaa autenttisen maltalaisillallisen kannattaa mennä keskimaahan/pohjoiseen! Ja toki matkata saarella ylipäänsä – täällä on niin paljon annettavaa ja perinteet löytyvät muutoshulinan ulkopuolelta.