Tulin Suomeen kesäksi, mutta jo ennalta olin päättänyt, että nyt toteuttaisin viimein jo kauan haikailemani Pohjois-Norjan kiertueen! Nyt kun on aikaa panostaa matkailuun, on kilometrejä taottava. Liekö suomalaiset aavistanekaan, millaiseen uuteen maailmaan saapuu, kun tulee Norjaan?! Se on jännä juttu, että heti, oli se sitten Ruotsin tai Suomen rajalta naps, muuttuvat maisemat majesteettisen uljaan haakonmaisen komeiksi! Kuka nämä päätökset on joskus tehnyt – ihme ettei Putin ole Norjan puolelle pyrkimässä! Kahden viikon ajan sain huokailla hienoudesta.
Ajoimme Norjaan Tornion ja Haaparannan sekä Ruotsin Lapin kautta, ja viimein Kirunasta Narvikiin. Ruotsin puolella ajellessakin tovin vierähtäessä vietimme yhden yön mukavassa Camp Altassa, justiin ennen Kirunaa. Saipahan vähän makua Ruotsinkin Lapista. Oli mukavaa kyllä. Niillä oli siellä ruotsalaisittain bastu, sai saunoa kirkkaassa yössä ja pulahtaa jäätävässä vedessä. Päätin heti reissun alkuun, että uin joka paikassa missä mahdollisuus, olkoot kuin kylmää tahansa!
Ennen Norjaan rullaamista teimme kauppaostokset Ruotsin puolella, sillä siitä oli varoitettu, kuinka äkäisen hintaisia Norjan kaupat olisivat. Se oli totta, Marabou-levykin maksoi mmmmmm… puolet enemmän! Joten oli hyvä veto ostaa kaikki mahdolliset eräilysafkat ja tarpeet Ruotsista. Ei hinta kaikessa niin julmettu ollut. Esim dieseliä löysi ihan Suomen/Ruotsin hintaa hipaisten. Onneksi myös mökki- ja hotellimajoituksiakin bongattiin hyvään hintaan, sillä sen verran suomi-neitoja olimme, varsinkin Antti, että halutti viileämmällä ilmalla pitää sadetta sisätiloissa. Ravintolaruoka oli Norjassa myös hinnoissansa, kuten myös olut. Hyviä olivat kyllä molemmat. Mietimme vaan, että millaisia palkkoja peruskassat oikein Norjassa vetävät, eihän ne muuten pääse yhtään vaihtamaan vapaalle!
Meidän Norjan reitti meni näin: Lofootit, Andoya, Senja, Tromssa, Alta ja Hammerfest – ennen Suomi-neidon korvasta Inariin menoa.
Lofootit – ihanan idylliset saaristolaiskylät
Joten aloitimme Lofooteilla, tuolla idyllisen sympaattisen ihastuttavalla rykelmällä merellisiä saaristolaiskyliä ja vuorien ja vuonojen höystämää maalaismaisemaa. Maisemat olivat kovin nätit koko läpileikkauksen ajettaessa aina viimeisimpään kylään, ihanaan Å:n, asti ja takaisin. Pitkiä tunneleita oli matkalla monet, pisin ajamani 6,4 kilsaa – vaikka olenpa kuullut, että Norjassa on päälle 20 kilometrisiäkin! Lofoottien kauneutta kehystivät – ja siitä jäivät mieleen erityisesti – punaiset puumökit, lampaat ja aina kaikkialla kasvavat kukat – oli niin luonnonkukkaa kuin kauniita kyläistutuksia. Luonnon omat parfyymit tuoksuivat kaikkialla hurmaaville, ja harmitti kun ei tarjennut mennä biitsille. Kuinka hämmentävää! Vaikka kuinka aurinkoisesti paistaisi, ilmasto ja kesä on kuitenkin vilpoisa, mutta rannat nurinkurisesti ihan mielettömiä! Isoja, hienojakoista valkoista hiekkaa olevia, kylmiä paratiiseja. Mulle ennennäkemätöntä. Mutta kyllähän ihmiset varsin hurjia ovat – siellä ne jotkut yrittävät surffata! Unstadin ranta oli paksu märkäpukuisia räpiköijiä puolillaan. Tervetuloa pohjoisen Havaijille! Kyllä se kirjaimellisesti coolista Havaijista meni, niin hienosti aika vihreät vuoriseinämät ja surffilautakärryt ympäröivät maisemaa.
Kävimme Lofooteilla kivassa viikinkimuseossa, vanhan viikinkikeskittymän Borgin kylän mäellä. Sainpa ampua siellä nuolella ja väistellä pikkupentujen heittämiä kirveitä huolella, hahaa! Hauska paikka oli myöskin maailman vanhin kalastajakylä Njusfjord. Tuuli kylmästi, mutta itse paikka oli niin sympaattinen, että sydäntä ihan lämmitti. Mikä söpö yösija meitä odotti piilossa, aivan Njusfjordin kylän vieressä. Ajattelin, että nämä on niitä elämän pieniä seikkailuja, kun haikkasimme tavaroinemme piilossa olevan aarrelammen luo ja saimme yöpyä siellä ainokaisina. Nukkumaan ruvettiin puron solistessa ja aamulla sai herätä rauhassa ongelle. Tuntui ylipäänsä ihmeellisen hyvältä tuo matkustusajankohta, kun niin vähän oli jengiä missään. Mistä se johtui – vaikka elettiin heinäkuuta! Onko Norja vielä kevyen turistimassan maa? Olemassa oltiin vaan me, rauha ja räppi, kun ajeltiin iltatienoita ja kuunneltiin kansallista räp showta radion P3:lta – vähänkö parasta! Jos rakastat rauhaa, edes ötökätkään eivät ampuneet imukkeitaan tässä maassa! Itikat tulivat vasta Suomessa lähellä Venäjän rajaa.
Andoya – valaiden bongauspaikka
Lofooteilta ajoimme Andoyaan, joka on myös kiva paikka, mutta päätimme olla siellä vain yhden yön Bleikissä. Ajo paikkaan oli erikoisen vaikuttava! Maisema vaihteli vauhdikkaasti. Vuoret vain kasvoivat kasvamistaan, mutta välillä oli ihan sileitä tasankokohtia, isot kivikot majakkoineen asuttivat rantaa ja välillä siellä piipersi pelkkä valkoinen hiekka. Tässä maastossa oli kunnon swägiä! Andenesissa emme kuitenkaan sään vuoksi päässeet valasristeilylle, niin otimme lautan kohti Senjaa. Siellä kyllä sitten nähtiin pyöriäisiä useampaan otteeseen! Nuo pienet valaat ovat kovin lystikkäitä! Kuin tummanpuhuvia delfiinejä spinnatessaan pinnalla, mutta naama on kuin valasvauvalla. Saisiko adobtion?
Äärimmäisen kaunis Senja
Senja on järjettömän kaunis. Erityisesti ilta-aikaan se tuli niin etuihinsa, kun valot ja varjot leikkivät sen upeassa luonnossa. Tällä saarella on taas jälleen kaikkea: makean veden järviä, puroja, vaahtoisaa merta, valloittavia vuoria, metsää, peltoa, poukamia, lintuja… kaikki oli VAU. Näin tähän astisen elämäni hienoimman auringonlaskun, kun koko taivas värjäytyi maalaukselliseksi teokseksi, jonka hintaa ei voi mitata miljoonissa – ja jumala jätti printtinsä siihen yläpuolelle ja annoin sille high five, että vautsi mitä jälkeä! Ja muistakaa, en ole edes mikään uskontolainen, vaan ihan vaan fiiliksissäni…
Tromssa, Alta ja Hammerfest
Meidän ainokainen kaupunkikohde oli 70 000 asukkaan Tromssa, joka on maailman pohjoisin yliopistokaupunki, ja onpa siellä maailman pohjoisinta Mack-kaljaakin. Trendikäs, kiva kaupunki – täynnä kivasti sisustettuja pikku pubeja jne! Söimme kallista norjanlohi-valas (yööö valaspoloset, en tykännyt) -sushia, ja muutamat ”ale”ostokset tuli tehtyä. Nimesin Tromssan höyhenkaupungiksi, sillä mitä lie siitepölyä, mutta siellä lenteli niinku höyheniä! Kuin unessa, tai jonkun tyynymerkin mainoksessa, olisi kävellyt – hauska kokemus! Tromssasta oli pitkä, koko päivän ajomatka Altaan – mutta taas jälleen upeilla maisemilla, mikäs siinä ajellessa. 20 000 ihmisen Alta oli ihan mukava historiallinen kaupunki, jossa päästiin katsomaan 6000 vuotta vanhoja kalliopiirroksia! Aika mahtavalta tuntui kattella kaatosateessa näitä simppeleitä metsästys- ja kalastusaiheisia tikku-ukkoja. Jännää. Kyllä minäkin mieluummin tätä blogia kiveen kirjoittaisin. Antti tuumas, että kiviäkin kiinnostaa, mutta mutta minä koen jotain alkukantaista viettiä ja oon noihin kiviin päin. Altasta pyörähdimme vähän turhan reissun Hammerfestiin. Ainakin kurjalla ilmalla se oli hetkessä nähty – illalliselle Hammerfestiin ja yöksi Inariin kävi tiemme.
Takaisin huippu Norjasta Suomeen!
Pohjois-Norjan retki oli kerrassaan mahtava. Siellä on niin paljon erilaista, huikeaa nähtävää ja suhteellisen kapoisella alueella. Ja mitä vielä: siellä kasvaa ruohoa katoilla ja postilaatikkojen päällä! Eihän nyt voi söpömpää löytyä! Ihmiset ovat vähintäänkin yhtä herttaisia, kaikki olivat niin hymyileväisiä ja auttavaisia. Sama oli Pohjois-Ruotsissa. Minua ihan ihmetytti, naapurikankeudet taitavat olla tuulesta temmattua. Turismia toteutettiin esimerkillisesti selvästi merkityillä maisemareiteillä, useilla tienvarsipysähdyspaikoilla, ja turvallisuusasiat olivat ensiluokkaisia (tunneliin oli pyöräilijöille turvaliivit jne). Mutta kieltoja ei näkynyt ennen Suomea, Norjassa sai vapaasti kämppäillä, halutessaan ilmaiseksi, missä vain. Jokamiehenoikeus oli oikeasti toimiva jokamiehenoikeus. Ainut heikkous oli, että vaellusreitit eivät olleet kovin kummoisesti merkitty – ne olisi pitänyt melkeinpä selvittää etukäteen. Hassua oli myös, että siellä saattoi olla monta samannimistä paikkaa: Å, Bo, Borg. Outoa.
Tämä kaimakylämysteeri ei koskaan ratkennut, kun olimme jo itikoita inisevässä Inarissa. Viimeiset pari päivää menivät poronkäristyksen ja Suomen rujon juron, mutta vaikuttavan luonnon ääressä – maisemat madaltuivat Norjan jälkeen, mutta koti on koti ja tuntuu silti ylväältä. Tehtiin pidempi Kiilopään vaellus Urho Kekkosen Kansallispuistossa, saunottiin upeassa, vanhassa savusaunassa Kiilopään Ladulla, kunnes paineltiin jo poroteitä pitkin kohti Savon sydäntä.
