Suosittelen suosittelen suosittelen! Itse kutakin aina silloin tällöin piipahtamaan pohjoisessa! Omat juureni yltävät Savosta aina Ouluun ja Taivalkoskelle saakka, mutta sitä pohjoisempana menee jo eksoottiseksi meikäläiselle. Ja aina onkin niin juhlantuntua ilmassa, silloin harvakseltaan kun pääsee Lappiin. Nytkin kun lentelin sulaneesta Helsingistä täystalveen, lumiseen pohjoiseen. Lapin kesän lisäksi pitäisi ehdottomasti omistaa laulu vielä Lapin keväälle, syksylle ja talvelle. Siellä mieli lepää vapaan sielun vaellellessa kauniissa, raikkaassa luonnossa ja rauhassa. Pääsin täyttämään jokavuotisen snoukkakiintiöni matkatessa perheen kanssa mökkeilemään Pyhätunturille.
Mäenlaskun lisäksi tuli hiihdettyä paljon! Siihen hommaan olen saanut kyllä aivan uudenlaisen kipinän. Sehän on ihan huippua. Niin itsellänikin kuin monella kaverilla on joskus tullut se hiihtoinnostus tapettua, niillä koulun pakkasilla, kun lapsista tehtiin väkisin karpaaseja. Ei ollut pakkasella väliä, kunnes mittari sykähti 18,1 miinusasteen puolelle. Sitten vasta sai jättää toppahousut Kivikoulun käytävälle ja painua pelaamaan polttopalloa koleahkoon liikuntasaliin. Joo oli monta vuotta, kun en koskenut suksiin – mutta sitten jossain vaiheessa aloin todenteolla nauttia hiihtelystä Suomen kotivisiiteillä, ja auringon möllykän peesatessa menoa taustalla. Antakaa sille uusi mahdollisuus!
20 kilsaa oli tämän reissun pisin lenkki. Sitähän jo hehkutinkin aiemmin, niin makealta tuntui. Pyhätunturin ympäri kävi tiemme koloinen – siinä oli nimittäin semmoinen viis kilsaa aikamoista off-road hiihtoakin. Välillä tarvittiin selviytymistaitoja ja piti hyödyntää sauvoja kulkukeppeinäkin, pieni eksyminen tais tapahtua välissä. Kyllä vaan väsytti reissun jäljiltä, ja luulen että seuraavat hiihtoni nähdään vuonna 2016.
Lautailla ois halunnut enemmänkin! Vitsi oli hienoa, kun sesonki alkoi selvästikin olla jo ohi ja mäessä oli hillitysti massoja. Välillä sain korkata rinteen ihan itsekseni ja suhata alas niin kovaa kun pääsin. Harvinaista herkkua. Tämä oli eka kertani Pyhätunturilla ja tykkäsin paikasta kyllä kaikin puolin oikein kovasti. Suomen mäiksi yllätyin myös, että siellähän oli jopa pituutta. Tosin hitaissa ankkurihisseissäkin sai sitten ankkuroida aikansa. Pohjoisrinteet olivat myös varjon puoleisina oikein hyvässä kunnossa läpi päivän. Ei ollut suolaskua, kuten etupuolella. Ja jestas, entä Alpeilla viime vuonna! Huhtikuun puolella oli iltapäivisin semmoista sörsselssöniä, että ajankohta ja kelit pitää kyllä aina tsekata missä tahansa, jos aikoo laskea ilman ärräpäitä ja haluaa nauttia menosta.
Mökkeily on kyllä mukavaa! Ulkourheilun parista huovan alle kirjan ääreen, puusaunaan joka ilta, takkatuli ja vinkkua! Elämän pieniä herkkuja! Maistuis taas ensi talvena. Mutta nyt näihin tunnelmiin ja kesää kohti! Ensi kertaan Lappi.
PS. Kaikkialla on niin kaunista! Katseletteko te ihmiset ympärillenne, kun te elätte ihan tavallista elämäänne. Tapitin koko tulomatkan yhtä kirkasta tähteä ja upeaa eri väreissä tummuvaa taivasta. Kaikkialla on niin paljon hienoa nähtävää ja ihailtavaa. Mutta muistaako jengi niitä katsella mietin… kun joskus itsekin huomaan, että pitää ihan pinnistellä, ettei erilaisilla ruuduilla eläisi. Luulen et se voi olla yks meidän sukupolvemme kiikkustuolikatumusaihe. Silloin kun vierailin paljon mummon tykönä vanhainkodissa, hoitajat kertoivat, että vanhukset katuvat usein mitä jäi tekemättä. Onko meidän polvella sitten, että jäi elämättä…hetkessä. Siinä ajateltavaa sulle.
