Kesällä tulee vuosi täyteen sitten paluumuuton Suomeen. Vieläkään ei ole kyllä tietoa siitä minne tarkalleen asettua – ja haluaako ylipäätään vielä kotimaahan asettua. Tällä hetkellä elämä on täällä ”matkustuspesässä” elelyä Herttoniemessä ja katselua miten asiat etenevät. Tästä pääsee helposti minne vaan. Jaksoa Suomessa lyhensi talven kaamospako Aasiaan, ja tuollainen järjestely sopisikin minulle varsin hyvin jatkossakin. Hyvä annos Suomea ja toinen puolisko maailmaa. Pimeän ajan ulkopuolella tämä maa on täydellinen.
Voi herranjestas, kuinka olen ollut viime ajat ihmeissäni loppukeväästä ja kesän puhkeamisesta kukkaan. Tämä on minulle Suomen kevät sitten seitsemän vuoden: olen viettänyt kevättä viimeksi täällä vuonna 2011! Sen jälkeen lähdin maailmalle. Tuli täällä joskus käytyä maksimissaan viikko tai muutama päivä piipahtamassa, mutta ei tällaiseen kukoistuksen aikaan. Olen niin kiitollinen raikkaudesta, puhtaudesta ja tästä ihmeellisestä luonnosta mitä meillä on täällä ympärillämme vaikka millä mitalla. Olen pienestä jo oppinut olemaan kiinni luonnossa, käynyt retkillä ja elänyt ulkoilmaa. Nyt tajuan, että sellaiset kokemukset muuttuivat ihan erilaiseksi ulkoiluksi Maltalla, jossa pääsi vain kaduille tai kallioille tepastelemaan kuumassa. Oli sekin siistiä, ikuinen kakkoskoti on ihan eri maailmasta ja omalla tavallaan mahtava. Mutta kyllähän tämä kotimaa on tosiaankin viiden ja puolen miljoonan lottovoittajan maa ja niiden onnekkaiden maahanmuuttajien, jotka tänne suinkin otetaan. Ei se suotta se sanonta ole.
Suomen luonto on ihan uskomaton. Täällä Herttoniemessä asuminenkin on osoittautunut eräänlaiseksi yllätysvoitoksi. Täällä on hyvä olla, kun metsä ja mannut ovat ihan tässä ympärillä. En ennen tajunnut, että näin voisi olla myös Helsingissä. Aikanaan asuin Helsingissä keskustassa enkä älynnyt paremmasta. En tiennyt yhtään, millaisia muut alueet Stadissa ovat. Tuli tehtyä pitkää päivää töissä – ei Peggy Madison Avenuella vaan Hepu Manskulla – ja oleiltua vaan ytimessä. Kosketus luontoon oli tyyliin Töölönlahden lenkki. Ei ihme, että savolaisella oli vähän ankea kuva Helsingistä enkä koskaan kotiutunut.
Nyt päivittäinen onneni on lähteä kävelemään Herttoniemen maastoon tai lähialueille Viikkiin, Roihuvuoreen ja Kulosaareen. Aina ei tarvitse edes suorittaa urheilumielessä (vaikkakin Herttoniemen portaat ovat parasta tuskaa) vaan pelkkä kävely ja puitteista nautiskelu tekee hyvää mielelle. Metsän voima on mahtava. (Mielenterveyspotilaiden pitäisi vaellella enemmän metsissä – onhan se nyt ihme, että meillä on niin paljon mieliongelmia vaikka suora ratkaisu niihin on vieressä.) Se on rikkautta, kun saa katsella kuinka auringonsäteet siivilöityvät kansalliskoivujemme ja muiden heleän vihreiden puustojen välistä ja tekevät keijumaisen maiseman. Tumma kuusi- ja mäntynäkymä taas antaa rehellisen, turvallisen kotimetsän tunnun. Juuri ajattelin metsän rantakallioilla istuskellessani, kuinka eristyksissä siellä sai olla ja kuinka turvalliselta tuntuikaan. Täällä meren äärellä voi tosiaan myös kivuta kallioita – ja nyt kun on ollut kuumia päiviä on siellä hienoa paistatella kuin sisit ja kyyt. Mummun ostama rottinkipikniklaukkukin on ollut jo pari kertaa mukana, ja kahvi termarissa.
Viimeisen puolentoista kuukauden aikana oli aivan mahtavaa seurata muutosta luonnosta. Kuinka Aasiasta tullessa oli vielä lunta maassa ja alastonta, ja sitten hiljaa asteittain mutta lopulta kuitenkin hetkessä niin nopeasti luonto poksahti täysin vihreäksi! Nyt kaikkialla on ollut äärimmäisen vihreää, oikein hehkuvan vihreää. Kaikki aina metsän aluskasvillisuudesta puiden latvojen silmuihin ovat hypänneet silmille. Kielojen lehtipatjat täyttävät metsän maaston täällä monessa kohden – odotan niiden kukkien tulevan. Jo kukkivat valkovuokot koristavat lenkkipolkujen reunaa ja lujat saniaiset ovat jo miltei täysissä pituuksissaan. Puistoissa ja nurmilla puolestaan voikukat antavat keltaista kaveriksi auringolle, ja myös kirsikankukat ovat tehneet maisemaan juhlallista tuntua. Satanut ei ole moneen päivään. Ei vain siksi, että ilmat ovat olleet täydelliset, vaan ihan muutenkin minulla on ollut luissa ja ytimissäni sellainen olo, että nyt tulee mahtava KESÄ!!! Sanoinkin Antille, että 80 % kesästä on aurinkoista ja helteistä. Aloitimme kirjanpidon muutama päivä sitten, kun elokuun loppuun oli sata päivää ja viikko – ja toistaiseksi ei ole vielä yhtään harmaata päivää merkitty kalenteriin. Luonto kyllä janoaisi välillä jo sadetta ja katupölyt moppaajaa.
Ehkäpä kaikkein sykähdyttävintä on ollut kuunnella sitä mieletöntä määrää linnunlaulua. Pesimisen aikana ilmassa on ollut niin voimakas, kaunis lintujen lirkutus aamuaikaisesta aina myöhään iltaan – ei halua muuta kun pitää ikkunat ja parvekkeet auki. Se on terapeuttista ja onnentunne elämässä, kun saa kuunnella lintujen säestämää kesän synnyn ihmettä. Tähän aikaan vuodesta on valoisa olo ja sydän täynnä rakkautta. Tämä on elon aikaa ja luonto muistuttaa olemaan kiitollinen jokaisesta päivästä kun on hengissä.
