On Vaatevallankumous-viikko. Vaatevallankumous on kansainvälinen, vuosittain toistuva kampanja, joka lähti käyntiin sen jälkeen, kun Rana Plazan hikipaja romahti Bangladeshin pääkaupungissa Dhakassa päivälleen kuusi vuotta sitten, 24.4.2013. Yli tuhat ihmistä kuoli ja tuplaten ihmisiä loukkaantui. Vaatevallankumous-viikolla ihmisiä herätellään pohtimaan vaatteidensa alkuperää ja kehotetaan kysymään ääneen brändeiltä: kuka teki vaatteeni / who made my clothes?
Kamppis on mahtava ja kaupan maailma onneksi koko ajan tiedostavampi. Onneksi yhä yleisempää ja samalla voisi sanoa että jopa trendikästä on, että brändeiltä penätään vastauksia ja että he niitä myös antavat. Toivon, että lähitulevaisuudessa päästään niin selkeään malliin, että brändien täytyy kertoa tuotteessa läpinäkyvästi: kuka sen teki, missä olosuhteissa ja millä ympäristökuormituksella. Olisi sertifikaatit, jotka todistavat laadun ja kestävyyden ja estäisivät viherpesun.
Tähän mennessä vaatteiden lippulapuissa ollut valmistusmaa ei kerro paljoa – pikemminkin usein se enteilee kyseenalaisia oloja ja ympäristöä kuluttavaa vaatteen valmistusta. Kun me kuluttajat vaadimme tietää, kuka tekee vaatteemme, brändien on vastattava tiedonhaluumme ja valintojemme tekeminen käy yhä helpommaksi.
Koko vaate- ja tekstiilialalla on valtavasti parannettavaa. Muodin kiertokulussa ei ole mitään järkeä. Mallistot vaihtuvat lyhyin pyrähdyksin ja sesongeittain. Ensin vaatteet tehdään liian usein epäeettisissä ihmisoikeuksia rikkovissa olosuhteissa, sweat shopeissa, ja maapallolle kestämättömällä tavalla. Esim. puuvillan ja farkkujen tuotannossa kuluu sikana vettä. Sitten kun tuotteet eivät myy edes alessa, lopulta vain hetken vanhat mallistot poltetaan. Tämä kiertokulku on kyllä käsittämättömän älytöntä! Tunnetut ketjut, kuten H&M, ovat jääneet kiinni suurien vaatemäärien polttamisesta.
Nuorempana tutkailin aina materiaaleja – osasin sentään ennakoida, tuleeko vaate kestämään kulutusta vai onko se pelkkää lumppukangasta. En kuitenkaan liikkeestä liikkeeseen kiertäessä ja ostoskasseja hamstratessa tajunnut noin ylipäätään mistään mitään. Vielä tuolloin oli kiehtovaa mennä ostoksille viikonloppuisin tai heittäytyä hulluksi alen alettua. Eipä tullut mietittyä kangasrekkien taakse. Jos ottaa empaattisen lähestymistavan ja rupeaa miettimään vaatteen taustoja, tuskin kukaan haluaa nähdä tilannetta, jossa lapsi tai riistopalkalla työn tehnyt, orjaan verrattava kadulla asuva henkilö on tehnyt vaatteen. Ainakaan minusta se ei tunnu kivalta – nyt kun olen sentään herännyt asiaa ajattelemaan.
Eipähän tuota tule enää shoppailtua. Minua ei enää yhtään kiinnosta mennä kestämättömiin pikamuoti- (lue avaava juttu, kuinka pikamuoti saastuttaa enemmän kuin lento- ja laivaliikenne) ja halpavaateketjuihin herätysostoksille eipä liioin huvita astua mihinkään liikkeeseen. En muista milloin olisin viimeksi käynyt ostoksilla. No netistä ostin vasta tarpeelliset lautailuhanskat, repun ja uimapuvun. Näin: ostan tarpeeseen. Ja jos jotain jatkossa ostan, haen ”perusta ja personaa”. Ostokseni pitää olla nykyään hyödyllinen hanke, joka kestää aikaa niin laadultaan kuin muutenkin. Tietysti joidenkin juttujen, kuten valkoisten paitojen ja alusvaatteiden, kohdalla harmittaa, että niiden kierto on haluttua lyhyempi. Kellastuminen ja kuluminen ovat väistämätöntä. Vai tiedättekö joitain ihmetuotteita? Entä mitä tehdä kuluneelle materiaalille sitten… Tässäkin on yhteiskunnilla vielä tekemistä, että kierto tulee tuetuksi ja kaikkien tietoon ja toimintaan. Olemme tienneet jo kauan, että vanhat, hyvät vaatteet voi viedä kirpparille tai – mikä sydämellistä – lähetyskirppuun. Mutta miten lumpun saa hyödynnettyä, minne viedä – kuitukeruupaikat saisivat yleistyä myös. Vaatteiden korjaus onneksi näkyy olevan yhä enemmän haipattu homma.
Siis ”perusta ja persoonaa”. Kyllä, peruksen ja erikoisen yhdisteleminen on mulle se juttu. Olen suuri ”hyvälle haisevien” vintageliikkeiden fani. Torontosta vuonna 2013 tämä alkoi. Siellä oli kaupungilla upeita brändättyjä vintageliikkeitä, jotka olivat kuin uusia vaikka tosiasiassa siellä oli vaikka mitä aikoja eläneitä helmiä – mutta niin hyvässä kunnossa ettei iänhammasta edes huomannut! Entisaikojen vaatteiden lujuuteen pyrkisin nykybrändinäkin. Jatkuva kierto kunniaan!
Yrityksillä, mutta myös kuluttajilla, on valinnoissaan näytön paikka. Suomimerkit eivät juuri julkaistussa tutkimuksessa saaneet kovin hohdokkaita vastuullisuustuloksia siinä mitä tulee vastuullisuudesta viestimiseen. Lue Ylen juttu tästä. Kun me vaadimme, brändi kyllä vastaa. Tulevaisuus on läpinäkyvä, jos niin vaadimme ja ostokäyttäytymisellä vaikutamme: suosimme avoimia, karsimme hämäräperäisiä. Tehdään yhteisellä vallallamme vaatteiden kestävyysasioista pysyvää muotia. Oletko sinä kelannut vastaavia asioita ja muuttanut osto- ja kulutuskäyttäytymistäsi?
