Näin tärkeiden tulevaisuutta määrittävien vaalien alla – ja sen faktan lomassa, että esimerkiksi Suomi ylikulutti oman osuutensa maapallon luonnonvaroista jo huhtikuun alussa – on hyvä hehkuttaa taas vähän lisää kotiplaneettaamme.
Olen Maata kuluttaessani nähnyt sitä hieman, ja jos matkustelussa on jotain positiivista niin se, kuinka paljon olen oppinut arvostamaan maapallon ihmeellisyyttä. Olen ollut lumoissani niin kovin monta kertaa. Oikeastaan olen ihmeissäni ja kiitollinen maailmastamme ja luonnostamme jatkuvasti.
Olen ollut äimänkäkenä pinkkien flamingojen joukossa Laguna Bacalarin makean veden mangroverämeiköissä. Olen kulkenut kuumassa paahteessa surrealistisessa settingissä Australian keskellä-ei-mitään; suuren kiven ympärillä Ulurulla alias Ayers Rockilla. Olen syönyt mansikoita Grand Canyonin kielekkeellä katsellen horisonttiin jatkuvaa kanjonimaisemaa. Olen ollut valloittunut muun muassa Uuden-Seelannin valtavan laajana avautuvista kumpuilevista maisemista – niistä joita kutsun ”dinosaurusmaaksi”. Olen rakastanut lukuisia ällistyttävän kauniita, monisävyisiä auringonlaskuja ja Pohjolan niin erityiseltä tuntuvia yöttömiä öitä.
Mutta tässä hetkiä, joina maapallon ihmeellisyys on pannut ällikälle! Hetkiä, kun olen tajunnut maapallon käsittämättömän hienouden…
Päivä New Yorkin Luonnontieteellisessä Museossa
New Yorkin Luonnontieteellinen museo The Museum of Natural History on uskomaton. Menin sinne Nykin matkallani ja minulla meni koko päivä, kun pyrin mahdollisimman hyvin havainnoimaan kaiken kattavat maapallon eliöt. Museo on todella opettavainen paikka – siellä tajuaa sen, kuinka lyhyt vaikkapa ihmisten historia on ja kuinka paljon olemme silti ehtineet aiheuttaa tuhoa. Yhä hengittävien, valtavan monimuotoisten eliöiden lisäksi myös sukupuuttoon kuolleisiin eläimiin on kiehtovaa tutustua museossa. Dinosaurusten sali oli mykistyttävä. Kyllä siinä oli pieni olo maailmaa asuttaneiden jättien säilyneiden luurankojen rinnalla.
Ensikohtaaminen kolibrin kanssa
Linnut tuottavat minulle suurta iloa. En ole mikään varsinainen lintubongari, mutta lintuhavainnoija kuitenkin. Tykkään seurata erityisesti pikkulintujen veikeätä menoa, ja linnunlaulu on kultaa korville. Olen kolibri fani – seuraan kaikkia kolibri-instatilejä ja lähetän parhaita kuvia luontoystäville eteenpäin! Minusta nämä pitkä- ja ohutnokkaiset, paikallaankin lentävät ultimaattiset siipiräpyttäjät ovat niin kauniita ja eksoottisia vaikka minkälaisine väreineen. Näin olin haltioitunut, kun näin kolibrin ensi kertaa elämässäni Meksikossa. Se hapuili mettä kukista, viipyi hetken ja ilahdutti päivääni ikiajoiksi.
Avaran Luonnon katseleminen
Kun katsoo luonto-ohjelmia koko maailmankäsitys avartuu. Siinä pääsee sellaiselle nojatuolimatkalle luontoon että oksat pois: kuinka käsittämättömän paljon kaikenlaista upeaa ja ihmeellistä elävää maailmassa onkaan ja kuinka luonnossa kaikki tapahtuu syystä. Näinpä myös luonto-ohjelmien kautta olen oivaltanut millaisessa mestariteoksessa me elämme, ja arvostus tätä luomusta kohtaan on suoranaista palvontaa. David Attenboroughin kertoma Avara luonto on yksi lempi luonto-ohjelmistani. Jokaisen todella taitavasti tehdyn jakson kohdalla oppii jotain jännää ympäri maailman. Eläimet ovat myös niin viihteellisiä, parasta seurattavaa!
Lehtimetsässä kävely
Nyt eletään parasta aikaa vuodesta. Keväällä kaikki on niin ihanaa, kun on luonnon syntymäjuhla. Psykologisten testienkinhän mukaisesti vihreys miellyttää ja rauhoittaa. Sitten viime kevään minä olen ollut lehtimetsien pauloissa. Nämä etelän hetelmät ovat minulle suorastaan uusi kokemus Savon kuusi- ja mäntypainotteisten – joskin myöskin upeiden – metsien jälkeen. Tuntuu kuin kävelisi satukirjassa, kun menen metsään Herttoniemessä. Olen herännyt myös siihen, kuinka käsittämätöntä on luonnon valtasuhde ihmiseen, sen välitön vaikutus mieleen. Tämä ote kertoo jotain siitä, mistä olemme lähteneet.
Kauain tähtitaivas
Magic in the air. Lauseen voisi lausua kuvailemaan iltaa alla Havaijin tähtitaivaan. Tuollaisena iltana ei voinut miettiä muuta kuin maailmankaikkeutta ja sitä, miten olemme tähän pisteeseen päätyneetkään. Tuli sellainen olo ettei taida olla mitään elämää suurempaa – ja siksi oli täysin taianomaista maata selällään ruohikolla ja katsoa ylös tuikkivaan.
Fidzin korallimeri
Kerran elämässäni olen kokenut täydelliset, eheät korallit. Muutoin ne ovat olleet kärsineitä, rikkoutuneita ja harmaantuneita. Täydellinen sukellus pinnan alle tapahtui Fidzin vesillä vuosia takaperin. Kun menin pinnan alle, siellä avautui aivan toinen maailma. Kaikki oli runsasta, värikästä, kaunista, veikeää – suuressa sinisessä kaavassa. Oli syveneviä kohtia, joita aina vain reunustivat meren lavasteseinämät: niillä lipui eestaas erinäköisiä pehmytkoralleja taikka nökötti vakaasti majesteettisia kivikoralleja. Täydellisen rauhallisessa vedenalaisessa maailmassa sain elää hetkeä, jonka ymmärsin harvalukuisuudessaan ainutlaatuiseksi vasta jälkikäteen…
Ei pidetä maapalloa itsestäänselvyytenä ja ei anneta aiheuttamamme ilmastonmuutoksen pilata tätä kaikkea. Takaisin luontoon hei!
