Kun kokonainen kylä kuoli – My Lain verilöyly

Tunteet — 17.3.2018

Oli aurinkoinen lauantaiaamu 16.3.1968. Vietnamin My Lain (myös Son My) kyläläiset olivat valmistautumassa markkinoille, tavalliseen tapaansa, aivan kuten joka viikonloppu. Erona kuitenkin, että tänä kyseisenä lauantaina 50 vuotta sitten USA:n armeijan sotilaat tulivat ja riistivät heiltä hengen.

Vietnamin sodan aikaan tapahtuneessa My Lain kylän verilöylyssä kuoli syyttä suotta arviolta 504 siviiliä. USA oli uskonut Vietkongin vihollispataljoonan piilottelevan kylässä ja kyläläisten suojelevan sitä. Pinkvilleen – kuten amerikkalaiset My Laita ja sen pienoiskyliä nimittivät – oli suunniteltu ja valmisteltu suurhyökkäys. Päivä koitti ja näkymättömästä vihollisesta ei kuitenkaan näkynyt jälleen jälkeäkään. Tästä turhautuneet, päästään ilmeisesti vinksahtaneet, USA:n sotilaat päättivät alkaa raiskata ja tappaa pääosin naisista ja lapsista ja vanhuksista muodostuvaa kylää. Aseistamattomia siviilejä vastaan hyökättiin täysin epäinhimillisesti. Kylästä ei löytynyt niitä suojeltuja sotilaita eikä edes aseita. Viattomia uhreja oli yksivuotiaista mummoihin ja pappoihin. Henkiin jäi vain kymmenisen kyläläistä, joista yksi selviytynyt – tapahtuman aikaan 11-vuotias – herra Pham Thanh Cong on omistanut elämäntyönsä häntä iänkaikkisesti vaivaavalle, karmivalle muistolle. Hän pitää yllä My Lain historiallista tapahtumapaikkaa ja museota – ehkä siksi jottei maailma unohtaisi.

Kambodzan kuolemankenttien tapaan My Laissa liitelivät symbolisesti perhoset ikään kuin sielujen muistoiksi ja linnut lauloivat elämän jatkuessa. Samat puut kuin 50 vuotta sitten olivat kulisseina paikallaan. Oli vaikea kuvitella, että kohdassa, jossa seisoin, oli joskus tapettu yksi ja toinen ja kolmas – lasku jatkuu – arvokas ihmishenki. Yhtä juttua en ole koskaan ymmärtänyt, kuinka kasvetaan tai tullaan pahaksi? Kuinka joku voi tappaa? Itsepuolustusmielessä ehkä jotenkin, mutta että muuten vain???

My Lain tapahtumista syytettiin pääasiassa ”Charlie Company” –nimellä tunnetun C-komppanian luutnanttia William Calleyta. Holtiton ihmishirviö oli teurastanut itse useita ja antanut määräyksen tappaa kyläläisiä. Hän oli ainoa mies, joka tuomittiin myöhemmin USA:n armeijan sotaoikeudessa. Hän puolustautui sanomalla toimineensa Kapteeni Medinan ohjeiden mukaan. Kapteeni Medinan ei kuitenkaan voitu todistaa antaneen siviilien tappokäskyä. Calley tuomittiin elinkautiseen, mutta pari päivää myöhemmin presidentti Nixon vapautti hänet. Jos Calleyn tuomio olisi myönnetty, koko USA:n tuomio ja maan johtoeliitin tuomio olisi myönnetty. Usalaiset kävivät siis sijaissotaa Neuvostoliiton kanssa ja sikailivat siinä sivussa suorittamalla lauantaiset joukkoraiskaukset ja joukkomurhat tuosta vaan hups – ja se oli OK!!! Toimillaan USA antaa esimerkin yhdestä historian pahimmista sotarikoksista, josta väkisinkin miettii, toimiiko se oppikirjanmerkkinä vastaavia tapahtumia vastaan vai oikeutuksena joillekin ihmisperseille, jotka sotivat tuolla Lähi-idän tantereilla parhaillaan. Syyrian konfliktin alkamisesta on tässä kuussa tullut kuluneeksi jo seitsemän vuotta, ja ihmisoikeusrikkomuksia tapahtuu jokaisena viikon päivänä. Kuten miss universumit tekevät – tilaisin yhden maailmanrauhan, kiitos! Saadaanko tätä samaa lausetta hokea oikeasti läpi historian? Mikä meissä on vialla, miksi on niin mahdotonta selättää äärimmäisyydet ja kitkeä sota?

My Lain teloitus päättyi viimein – himppu ennen kuin kaikki olivat kuolleet – siihen, että yksi inhimillinen amerikkalainen lensi paikalle. Nuori 24vee pilotti Hugh Thompson tuli jenkkihyökkääjien ja siviilien väliin ja ehti pelastaa paikan päältä muutamat henget. Kirjassaan The Witness from Pinkville, henkiinjäänyt My Lain museonjohtaja herra Pham Thanh Cong kertoo rauhattomuudestaan. Häntä kohtaan ja hänen kuollutta perhettä kohtaan tehty teko on sellainen, jota hän ei pysty koskaan käsittämään.


Lähteet:

Pham Thanh Cong – The Witness from Pinkville
My Lain museo
Wikipedia

My Lai Son My village

My Lai silk tree silkkipuu
Mr Do Phin viisihenkinen perhe tapettiin, vain heidän puunsa säilyi
My Lai demonstration field worker
Havainnollistus My Lain kylän arjesta ennen joukkomurhaa: mies kyntää peltoa
My Lai children demonstration
Havainnollistus kylän arjesta ennen verilöylyä: äiti ja lapsi pikkutuvan keittiössä. Sitten aurinkoisena lauantaina Mr Do Kyn perheen talo poltettiin maan tasalle ja perhe tapettiin.
My Lai kookospuu coconut tree
Tämä kookospuu oli elämässä kauheudet
My Lai uhrit victims
Jokaisella uhrien talolla oli suitsukkeet palamassa heidän muistokseen
My Lai memorial victims uhrit
Uhreja vauvasta vaariin
My Lai memorial art
Tositapahtuma muistetaan aina
My Lai ditch oja
Tähän ojaan sotilaat tyrkkäsivät satoja kyläläisiä ja ampuivat heidät kuoliaaksi
My Lai memorial muistomerkki
Joukkomurhan uhrien muistomerkki
My Lai children lapsiuhrit
Poika suojelee pikkuveljeään ennen kuin heidän elämänsä päättyy
My Lai son my victims uhrit
Pysäyttäviä kuvia – onko muka naiivia pyytää ettei maailmassa saa enää tuottaa yhtään tällaista
My Lai massacre joukkomurha
Historian kirjoihin karmimaan jäänyt kuva: raiskattu nainen napittaa paitaansa ja pian kuvan oton jälkeen hänet ja hänen lapsensa tapetaan
My Lai Killers us army
Henkilöt, jotka olivat joukkomurhan takana, eivät koskaan joutuneet vastuuseen teoistaan
My Lai US soldiers killers
Usan sotilaita, jotka tappoivat viattomia kyläläisiä. Kolmas ylärivissä ei ollut kestänyt tekojensa taakkaa ja tappoi itsensä – eipä ihme
My Lain uhri ase ohimolla
My Lain verilöylyn uhreja – kuinka hullua, Usan armeijalla oli mukana armeijan kuvaaja, joka otti nämä kuvat, miksi? Ainakaan dokumentointi ei auttanut peittelyssä, kun tapahtumat selvisivät myöhemmin koko maailmalle ja niitä yritettiin vähätellä. Toivottavasti nämä kauheat kuvat sentään herättivät maailman siitä, että nämä ihmiset kuolivat suotta – ja yhä muistuttavat, että siviilejä kuolee sodassa jatkuvasti, turhaan!
My Lai uhrit victims
My Lain 504 uhria kunnioittaen, ainaisesti muistaen
Facebook Comments
close