Ruskasyksy sitten viiden vuoden! Oi Suomi synnyinmaa!
VUO-DEN-A-JAT! Onko parempaa! Kyllä viisi vuotta huideltuaan on hienoa tulla ja kokea kunnon syksy pitkästä aikaa. Se on jännä juttu, kun aina koulussa mentiin metsään suunnistamaan, oli se ihan tympeää hortoilua, mutta varttuneempana olen asiasta täysin haltioissani. Sama kävi hiihdon kanssa jo ajat sitten. Se on hieno tunne, kun itsestäänselvyyksistä tulee aarteita.
Tultiin Antin synttäripyöreillä Suomeen – ja en ole koskaan tosiaan ollut mikään syksyfani, mutta kyllä ulkomailla asuttua on tullut täysin uutta perspektiiviä kehiin. Nyt odotin kovasti ruskan näkemistä ja olin aivan sykähtyneenä siitä. Synttäreiden ympärillä meillä oli hotelli suoraan Hesperian puiston vieressä ja ai että huoneesta oli upea värikäs näky. Tuo viikonloppu sattui vielä olemaan todella aurinkoinen ja senkin puolesta luonto pani parastaan. Minä tyttöhän olen kova saunomaan, oikea saunafani – aina kaikkialla pitäisi olla sauna ja mahdollisuus saunoa pitkään ja kuta parempi jos on puusauna – niin mahtavaa oli, että myös saunasta näkyi tuo ruskaupeus. Tämä oli todella vahvasti semmoinen viikonloppu, että harmitti lähteä arkeen ja poistua hotellista. Semmoinen viikonloppu, että Helsingissä ei tuntunut idiootilta olla hotellissa, vaan että Helsinki itse asiassa näyttäytyi uudella tavalla. Oli tunne kun olisi ollut turistina reissussa, kun ajettiin ratikalla halki illan valojen ja kaupungin kohti vanhaa venäläistä raflaa Saslikkia. Oli itse asiassa tosi kiva olla Helsingissä, vaikka en ole koskaan mikään Helsinki-fanikaan ollut hahaa!
Savo-fani ja isänmaa-fani kylläkin. Olen paljon miettinyt sitä viime aikoina, että on meillä hieno maa. (Ja tällä viikolla oli muuten hienoa kuulla se vielä Lonely Planetin suusta, kun oltiin kolmantena ensi vuoden matkakohde-must-listauksessa!). Luonto on niin uskomaton. Mikäs täällä ois ollessa, jos olisi vähemmän jurputtamista ja pimeätä. Ne kaksi asiaa kuitenkin mietityttävät kovasti ja tekevät olon ristiriitaiseksi – kuinka tänne takas sopeutuisi… Uskaltaisiko tulla takaisin vai minnekä sitä seuraavaksi tukikohdan rakentaisi. Nyt lähdin kuitenkin vielä ihan mielelläni kohti kenttää, kun sääruudussa oli että alkaa vilpoistua ja varsinkin siinä vaiheessa, kun kadulla tuli vastaan puhelimeen vi**ua ja prklettä huutava pahankurinen akka. Aina sellaiseen törmään joko tullessa tai mennessä. Harmi kun negatiivisuus ja pimeys ovat pysyvä vakio. Väitän, että olen itse pystynyt karsimaan viime vuosina myös ensimmäistä. Valon ja avartumisen yhteys taitaa olla suoraan verrannollinen iloisuuteen. Pimeän aistikkaassa syksyssä parasta ovat kuitenkin – ja nimenomaan erityisesti vielä Suomen syksyssä – seuraavat asiat, joista nyt naattikaamme: a) sade ropisee ikkunalaudalle (tällä Suomi-syysreissulla ei kyllä satanut oikeastaan yhtään, mutta muistelen Jyväskylän opiskeluajoilta) b) kun kuulee kuinka tuuli ujeltaa ja ulkona myrskyää c) kun saa polttaa kynttilöitä d) ja lukea tai löhötä katsoa TV:tä viltin alla e) kun saa lähteä ulos reippailemaan syksyn tuoksuiseen ilmaan ja ihailemaan sitä itseään!
Mukavia kynttilähetkiä! Perästä kuuluu toisenlaista hehkua, nimittäin Pariisista, jonka kautta juuri palasin ainakin toistaiseksi vielä Maltalle. Tuntui muuten hurjalta astua takas kesään, täällä on vielä ihan mekkokeli!
