Nyt on maailman ympäristöpäivä sekä Euroopan kestävän kehityksen viikko, ja Suomessakin ollut isot kiertotaloustapahtumat. Puhumattakaan uudesta kunnianhimoisesta ilmastopolitiikkapulinasta! Hienoa, kun Suomi pyrkii olemaan roolimalli koko maailmalle.
Minäkin sain vasta ilokseni tehdä ”levähommia” eli matskua startupille, joka saa levästä ihmeitä aikaan. Luonnossa luontaisesti kasvavaa levää pystyy käyttämään kestävästi hyödyksi monenlaisissa tuotteissa eri aloilla. Ja entä kuinka huikeaa, että pahan sinilevän kohdalla ongelmasta voi luoda arvoa: sinileväkukinnot saa pois kuleksimasta, kun sinilevää kerää ja tuottaa siitä esimerkiksi syöpälääkkeitä!
Elämme upean aktiivisessa maailmassa; paljon on tapahtunut lyhyessä ajassa. Jos ja kun luonnonmukaisessa ajattelussa tällä tavalla todella aktivoidutaan, meillä taitaa säilyä toivo kantokykyisestä Maasta.
Mutta sitä se myös edellyttää: kestävää ja kauaskatseista toimintaa, äksöniä. Luin kuluneella viikolla kauniin jutun metsistä mutta myös niiden vakavasta tilasta – katoavista metsistä. Juuri luonnonsuojelualueella metsässä pitkästä kävelystä nautittuani tuntui ikävältä lukea, kuinka luonnontilaiset metsät hupenevat rajulla kädellä, kun metsäteollisuus hallitsee ja hakkaa yhä laajempia alueita. Vanhat aarniometsät ovat harvinaista hehkua.
Toivottavasti sekin ymmärretään pian, että rakkaita metsiämme ei voi nähdä vain kapitalistisilla laseilla. Metsien henkinen arvo on kaikista suurin. Ja fakta on se, että levien lisäksi metsät pitävät hiilidioksidinieluina ja luonnon monimuotoisuuden ylläpitäjinä maapallon kasassa – olemme täysin riippuvaisia. Metsät ovat vihreää kultaa, joissa arvon saa rakentaa paljon antoisammalla tavalla!
Metsät ovat elämys. Jo luokkaretkiä tehtiin luontoon – meidän luokka ainakin, onneksi! Luonnosta tuli oppia. Meidän vitosluokka meni Karhunkierrokselle Kuusamoon. Muistan aina, kun menin kapoisaakin kapoisempaa riippusiltaa pitkin ja minua jännitti, kun koski kuohusi pauhasi alla…
Kestävässä metsämatkailussa ja ekoturismissa on suuri sauma. Nimenomaan sellaiset ratkaisut ilahduttaisivat, jotka onnistuvat herättämään metsän ja luonnon arvostuksen ja kunnioituksen tunteen. Ei siis järjestetä pelkkää japsien levotonta kamerasalamasadetta vaan pikemminkin läsnäoloa ja rauhoittumista. Aimo annos kuuluisaa suomalaista rauhaa ja rauhan sielunmaisemaa.
Ihan meille itsellemmekin, suomalaisille: luonto ja ulkoilma ovat ehdoton terapiakeino. Meidän kansantautitasolla masentuneella kansalla on pelastaja paikalla, kun katsoo ikkunasta takapihalle. Ja ei en puhu siitä haulikosta vajassa.
Mitä kaikkea muuta metsässä voikaan tehdä? Vaikka laulaa nuotipiirillä, tehdä fantasia improkierroksia, joogata, kerätä marjoja ja sieniä vanhuksille, maata nuuskamuikkusena riippumatossa, tehdä ideointi workshoppeja, olla vaan…
Mutta metsästä ei voi vaan ottaa, sille tulee myös antaa: antaa niiden olla olemassa. Pienet örkit lahoavissa puunkainaloissa ja kiipijät puun tikapuilla kiittävät.
– –
Viimeaikainen muistiinpanoni metsästä:
Keväällä/kesällä sydän on täynnä eloa
Lintujen luritus tuntuu sisällä sydämessä ja nostaa pintaan onnen.
Silmiä sulkee ja availee väkisin onnesta auringonvalon siivilöityessä puustossa.
Sykähdyttävää, kuinka valo kohdistuu vihreisiin lehtiin ja tekee ne aivan kirkkaanvihreiksi.
Saniaispuskat tekevät syvyysvaikutelman ja niiden yllä kohoavat korkeat puut viidakontunteen. Eläinten äännellessä riemuiten olo on Suomessa oikeasti kuin viidakossa.
Nauti sinäkin vihreää kultaa.
