Game of Thronesissa on ollut hyvänpituinen vaihe, jossa naiset pyörittävät GoT-maailmaa. Facebookissa kävi ohjelman suurten mullistusten aikana oikein kuhina, että mitä tämä on – naiset ottavat vallan – vähänkö hienoa! Kaikki naiset olivat ylpeitä ja tunsivat hienoa tunnetta naiseudesta. Come on – olimmehan jotenkin tosi spessuja, kun pyöritimme GoTia!!! Jotkut miehetkin olivat innoissaan ja saivat tästä kiksejä – että naiset rokkasivat johtotehtävissä eivätkä olleet sitten piirun vertaa alistettuina.
Nämä naisten mahdollisuudet ja tämä sama tunne on toteutumassa nyt myös tosimaailmassa. Viime syksyn jälkeen asioista PUHUTAAN! Nykyinen teknologia ja ryhmävoima ovat mahtava pari muuttamaan maailmaa. Joten nyt; täytyy pitää rohkeasti ja rakentavasti tämä puhe yllä. Ei mennä takaisin! Naisten, rotujen ja vähemmistöjen leimat ovat pysyneet himmeänä musteen jäämänä aina historiasta – mutta nyt valaistumisen ja uuden ajan avoimuuden kanavat ovat täysin auki, ja voimme kasvattaa uusista sukupolvista ihmisiä. Olkoon tasa-arvon aikakausi kauttaaltaan koittamassa.
Toivon todella, että niitä kapeakatseisia henkilöitä on vähemmistö – niitä jotka niin tietävästi pitävät koko #metoota yhtenä humpuukina ja haluavat palauttaa nalkuttavat naiset ruotuun. Kommenttien mukaan Louhimiehen näyttelijättäret soittavat nyt vuosia myöhemmin suutaan ja itkevät kateuttaan. He eivät olisi mitään ilman LouhiMIESTÄ. Nimenomaan! Olemme eläneet sellaisessa maailmassa, jossa ihmisen täytyy syödä oksennusta (viittaan Pihla Viitalaan) tai alistua millä tahansa muulla tavalla, jotta hän miellyttäisi valtaherraa ja hänestä tulisi jotakin. Vanhempi herra saa tehdä mitä vaan. Vaikka kouria hartaasti perseestä, kuten suuri suomalainen johtaja kouri harjoittelija minua. Täyttä hulluuttahan on, että tällaista tapahtuu – mutta vielä se että rakenteet ovat tukeneet alistavaa vallankäyttöä ja vaimentamista. Hiljaisuuden spiraali on pyörinyt pyörimistään. Ja nämä jotkut somekansalaiset vielä yhä tukisivat sitä! Voin pahoin, poden maailmantuskaa niistä kommenteista, jotka puoltavat vähempää ihmisarvoa. Kaikista käsittämättömintä on, että niitä tulee naissukupuolenkin suusta. Se nyt on selvää, etteivät miehet jaksa kuunnella naisten valittamista – se halutaan blokata turhana telaketjujen kitinänä, silloin kun itsellä menee hyvin eikä ole pienintäkään samaistumisen saumaa. Mutta että sinäkin tätä ilmiötä vähättelevä brutusnainen – haluatko oikeasti olla vähemmän? Haluatko oikeasti hyväksyä, että olet ”reikä ratissa”? Että helpot asiat ovat ”tissinläpyttelyä”? Ja ehkä sulle konkreettisimpana; tienata ”naisen euroja”?
Minulla on ollut suunniteltuna kymmenen vuotta pöytälaatikossa ”Tasan Panisin” -kampanja, jota yritin eka kerran edistää silloin kymmenen vuotta sitten. Mainostoimiston miehet eivät ottaneet sitä kuuleviin korviinsa. Aloin edistämään sitä yksin. JCDecauxin – joka oli ensin rupeamassa pro bonona antamaan minulle ilmaisia mainostiloja kaupungissa – puolelta se kaatui siihen, että heidän johtajan mukaan Mainonnan eettinen neuvosto olisi vetänyt abrit pois saman tien liian seksistisenä. Toisin sanottuna tosielämän realismia ei saanut esittää bussipysäkeillä. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin kampanjani menisi heittämällä läpi, netissä. Ennen kuun alkua ja naistenpäivää yritin saada – harmillisesti edelleen täysin ajankohtaisen – kampanjan ulos, viime syksyisestä sen laajan tarpeen tajunneena. Työliitot kiinnostuivat, mutta lopulta ei uskallettu. Suora lainaus saamastani meilistä: ”Metoo on Suomessa tällä hetkellä enemmän kuin herkkä aihe. Jotenkin tuntuu siltä, että se ei kestä kovinkaan paljon ”irrottelua” suuntaan eikä toiseen – voin olla väärässä. Mutta sen verran karuja juttuja pyörii nyt julkisuudessa, että ainakin yhteiskunnalliset toimijat pyrkivät pysymään melko asiallisella tiellä.”
WRONG! (*matala summeriääni*) VÄÄRIN! Karuja juttuja on yhtä kuin todellisia kokemuksia! Asiallinen tie on yhtä kuin hyssyttelyn tie! Älkää nyt jumalauta palatko sille aikaisemmalle polulle, jos työelämän tasa-arvoa ajavina liittoina oikeasti haluatte saada jotain aikaan ettekä jättää korupuheeksi. Veikkaan, että iso osa naisista haluaisi naistenpäivänlahjaksi normaalipäivän ja -palkan – ei pelkkiä koruja! Kyllä kismitti saada tuo meili. Odotan vielä sitä päivää, että joku erilainen nuori taho antaa minulle sen pari donatsua, että saan yhden ikuisuusprojekteistani ulos. #tasanpanisin. Ei niitä asioita hiljaa ja hyssyttelemällä muuteta. Sen tiesi savolaistunut temperamenttinen Canthikin.
Minna Canth olisi sanonut, että on äijjillä kanttii. Sen verran tekopyhää on tuolta yllä mainitulta ex-johtajaltani puristella naisia ja kuroa naisen euroa tai Louhimieheltä käyttäytyä yhdellä tavalla ja vastata toisella. Objektina ja statistina olemisen historian vuoksi naisia häpäistään, ja naiset myös tuntevat häpeää miehiä helpommin. Tähän päivään asti olin luullut, että Levottomissa saatettiin todella panna. Koska siitä oli tosiaan sellaista vihiä annettu – lähtöisin ilmeisesti myös ohjaajan vastaamattomuudesta. Voin vain kuvitella, kuinka näyttelijän omanarvontuntoa on tällä nöyryytetty – jo valmiiksi henkisesti haastavien kohtausten jälkeen. Ja mitä tulee pelon käyttämiseen metodina – tai häpeän, ukaasien ja negatiivisuuden lietsomiseen ylipäänsä yhteiskunnassamme – se ei toimi. Pelko synnyttää traumoja. Eikä kansamme menesty negatiivisen, tuomitsevan ja aliarvioivan paineen alla. Miksi epäonnistumista toivotaan ja toitotetaan – ja käytetään ohjausmetodinakin? Ihmisiä tässä vaan ollaan. Meillä on tunteet ja usein hallitsematon pääkoppa – duunintekoa ei tue ahdinko ja mielenterveysongelmat. Sen tiedän.
Niin että Suomiko onnellisin? Tämä maa palaa edelleen muun muassa noihin arvokysymyksiin. Luovalla alalla Suomessa työskennellessäni en ole kokenut onnellista tasa-arvoa. Ulkomailla kansainvälisessä ympäristössä koin. KV-firmassa oltiin jotenkin modernimpia – aika pitkälti kaikki olivat sillä mentaliteetilla, että täällä on monenlaista porukkaa ja osaajaa. Oli lähtökohtaisesti rennompaa eikä tarvinnut kenenkään niuhottaa, koska ei oltu jääty kangistuneisiin kaavoihin. Ilkeily ja pahansuopa kulttuuri on myös meidän koti-Suomessa outo juttu. Paitsi että dissataan noita naisia, kyräillään naapureista ja tutuista – en usko, että täysin sivistyneissä maissa maahanmuuttajien ravintolalle lähetetään tekstiviestitörkeyksiä ja tilataan pizzaa feikkiosoitteisiin. Lapsia ei kasvateta rasismiin, kuten meidän takakylillä huomaamatta – vanhoja, loukkaavia termejä ja stereotyyppisiä kliseitä käytettäessä – tehdään.
Kuitenkin olemme pidemmällä kuin Dubain prinsessa, jota suomalainen nainen ilmeisesti auttoi pakenemaan kotimaansa kidutukselta. (Oletan, että nämä naiset makaavat nyt meren pohjassa. Eikä suotta – koska he taistelivat ihmisarvon rikkomuksia vastaan. Ja samassa täysin suotta – koska näin ei pitäisi enää olla. EDIT 22.3.2018: ONNEKSI NÄIN EI OLLUT!) Pienenä tyttönä katsoin ”Matka maailman ympäri 80 päivässä” -ohjelmaa jalat koukussa pyjamamekon sisällä olkkarin lattialla nokka tv:ssä kiinni todella jännittyneenä. Prinsessaa – joka oli väkisin naitettu vanhalle, rikkaalle miehelle – oltiin nyt kantamassa uhriseremoniaan poltettavaksi, koska hänen miehensä oli kuollut ja hän oli näin ollen pitkälti hyödytön. Noin pienenä, alle koulukkaana, en vielä ymmärtänyt, missä tämä maailma makasi silloin. Karuinta on, että vieläkin monessa maassa on sama settinki. Esimerkkinä tuota ysärin lasten tv-piirrossarjaa muistuttava, ihmisoikeuksia rikkovan Arabiemiraattien uutistapaus tältä viikolta.
Teknologia on kehittynyt pirun nopeasti, mutta ihmisarvot laahaavat vielä perässä maailmanlaajuisesti tavalla tai toisella. Osoittaako metoo mahdollisuuksia siitä, että teknologia, nykyviestimet ja ryhmän voima voisivat räjäyttää eriarvoisuuden pankin laajemminkin? Naiset voisivat olla enemmän edustettuna huipulla inhimillisissä tehtävissä. Täällä tarvitaan Aristoteleen kuuluisaa paatosta ja valaistuvia ihmisiä. Sitä, että ihmiset eivät tuijota vaan omaa napaansa vaan inhimillisesti samaistuvat, välittävät ja tukevat sorrettuja. Kansojen muutosvoimalla on mahdollisuudet muuttaa asioita. Agendalla olisi moniakin tärkeitä tehtäviä. Kysymys on, pystymmekö valaistumaan – saammeko joukkoälyn toimimaan? Joskus tuntuu, että maailma on jokin luojan älykkyystesti ihmisille.
