Whattawowmemory: Maailman mystisyyttä mayatemppeleillä Meksikossa
Muistelin vastikään yhtä ainutlaatuista päivää, jonka koin neljä vuotta takaperin Meksikon maaperällä. Olimme Antin kanssa Quintano Roon osavaltiossa aivan mykistyttävän ihanalla Laguna Bacalar makeanveden järvellä, joka on tunnettu seitsemästä sinen sävystään. Muutaman päivän vain rentouduimme kauniilla järvellä meloen ja uiskennellen, mutta sitten eräänä päivänä lähdimme ikimuistoiselle retkelle.
Olimme kuulleet pienen majoituspaikkamme emännältä, että suhteellisen lähellä, reilun tunnin ajomatkan päässä, olisi upea mayatemppeli – joka on kokonaan turistien tietoisuuden ulkopuolella. No niin siinä sitten kävi, että talon isäntä Pedro lähti käyttämään meitä autolla kyseisessä salaisessa mayojen pyhäkössä.
Olo tuntui kuin Inkan aarre -pelissä olevalta, kun kuuman ajon päätteeksi saavuimme viimein perille. Kävelimme läpi vehreiden puustojen, ja yhtäkkiä edessämme avautui kerrassaan valtavia temppeleitä. En ollut ennen nähnyt moista. Tuntui hurjalta ja käsittämättömältä, kuinka ihmeessä mayat olivat pystyneet 500 jaa. saamaan kasaan jotakin tällaista: uskomattomia pyramideja ja muita rakennuksia! Kuinka mayojen astronomia oli ollut niin hallussa, että temppeleitä on sijoiteltu tarkasti jotenkin talvi- ja kesäpäiväntasausten / taivaankappaleiden liikkeiden mukaan. Käsittämätöntä…
Kiipesin 200 askelta ylös ja Antti napsi alhaalta kuvia meikäläisestä maailmanvalloittajana. Kaikista hienointa piiloisassa paikassa kuitenkin oli ettei siellä näkynyt ristinsielua. Olimme aivan kahden. Temppelit olivat tosiaankin hyvin varjeltu huippusalaisuus. Saimme tarpoa pitkin lehtoja ja ruohokenttiä omissa oloissamme yhdeltä hienolta temppeliltä toiselle, aina yhä vaikuttavammalle. Alkuun oli niin rauhallista, että tuntui kun todella olisi saanut luotua yhteyden maailman ilmassa leijuviin jumaluuksiin.
Mutta se sitten siitä rauhallisuudesta! Jo reitin alussa olimme huomanneet ettemme olleet kuitenkaan aivan täysin yksin. Olimme bonganneet puista nimittäin isoja apinoita. Viimeisten temppeleiden kohdilla apinat aloittivat hirmuiset reviiritaistelut. Kahden eri lauman roikkuessa puissa ja uhotessa mylvien toisilleen tajusimme, että kyseessä oli mölyapinoita! Apinat päästivät ääntä niin maan julmetusti, että se kuulosti kuin dinosaurusta olisi teurastettu.
Oli hassua kokea rauha ja sota samassa paikassa ja se herätti myös ajatuksia kauas historiaan. Kuinka muun muassa juuri Meksikossa on sorrettu alkuperäiskansoja, jotka siitä huolimatta jaksavat aina hymyillä. Meksikon kulttuurissa näkyvät upeasti niin kirkkaat värit kuin luurangot. Taas kerran tuli koettua hieno, avartava, ajatuksia herättävä päivä tässä elämän seikkailussa. Kun jätimme upeat rakennelmat taaksemme, intiaanijuurinen isäntämme Pedro oli odottamassa totta kai hymyillen autolla. Meillä oli kielimuuri – mutta fantastico! – selväksi saatiin kuinka upean kaunista oli. Sitten laitoimme elämäniloisen meksikolaisen musiikin kuulumaan ja lähdimme ikkunat auki, lämpimän iltapäivän tuulenvireen käydessä ajamaan kohti casaa.
Whattawowmemory on toistuva juttusarja, johon vangitsen vahvimmat reissun päällä kokemani tunnetilat, jotka tulen muistamaan aina. Yleensä liitän mukaan myös erityisen kappaleen, joka vie aina uudestaan tähän hetkeen, mutta tällä erää se oli apinan mölyä.
