”Minusta olisi pitänyt tulla suuri näyttelijätär”

Whattawow — 28.12.2018

Whattawowperson: Mummo. Oppia isovanhemmilta!

”Minusta olisi pitänyt tulla suuri näyttelijätär”, sanoi mummoni, joka todellakin olisi voinut käydä suuresta näyttelijättärestä. Sellaista draamankaarta oli hänen ilmaisunsa ja eläytymisensä elämään. Mummo täyttäisi tänään 100 vuotta. Kirjoitan nyt lyhyesti hänestä, sillä hän ja hänen suorat ja epäsuorat oppinsa jäivät elämään minussa. Minusta vanhuksilta; vanhemmilta, kokeneemmilta ihmisiltä voi saada niin paljon ja heidän arvostaminen on tärkeää.

Jos rupean miettimään, mitä sain tai opin mummolta, heijastuivat nämä asiat pitkälti hänen persoonassaan. Temperamenttisuus, vahvuus ja täysin omana itsenään aidosti eläminen tekivät mummosta hyvin persoonallisen supermummon. No matter what, hän porskutti aina eteenpäin sisulla. Elämän aikana riepotelleista suruista ja menetyksistä huolimatta hän jaksoi aina iloita ja nauraa remakasti. Mummo otti täysillä eläen vastaan mitä hän sai. Häneltä oppi, että elämä koostuu monenlaisista seikoista. Ruusuilla saa tanssia eloisasti, mutta välillä astuu piikkiin. Välillä hän saattoi lannistua hetkeksi, mutta vain hetkeksi. Hän ei varmasti antanut periksi. Hän oli pirun sisukas ihminen: hän suorastaan kihisi sisua.

Mummossa erityistä oli juuri tuo, että hän oli voimakas tunneihminen. Oli ihana saada katsoa ihmistä, joka eli koko tunteiden kirjolla eikä kierrellyt, pidätellyt ja esittänyt. En ole nähnyt toista ihmistä, joka heijastelisi vastaavaa empatiaa kuin mummo. Kuultuaan uutisia, oli se sitten ventovieraisiin tai tutumpiin liittyen, hän aidosti suri tai iloitsi muiden ihmisten puolesta tai maapallon tähden. Ei ollut väliä kuoliko tuhansia tuntemattomia vai oma mies, veli tai poika suru oli yhtä kanssa. Mummo eli paitsi omien tunteidensa myös kanssaihmisten tunteiden kautta. Äärimmäisen empaattinen mummoni oli aidosti kiinnostunut ihmisistä. Modernin kylmäkiskoisuuden, huomaamattomuuden ja välinpitämättömyyden vallitessa tämä on hienoa muisteltavaa. Mummo otti avosylin ja tunteellisesti vastaan ihmiset, mutta sanoi aina myös mielipiteensä – se ei jäänyt keltään epäselväksi. Mummo osasi myös kehua ja kiittää (niin muita kuin itseään!). ”Tuhannet kiitokset”, hän aina sanoi. Mummo oli myös harvinaislaatuinen suomalainen siinä, että hän tiesi oman arvonsa – itseluottamus oli hänellä kohdillaan. Jos hän oli mielestään jossain hyvin suoriutunut eihän sitä vähätellyt: ”Se on sitä maailman parasta mykyrokkaa”, hän saattoi sanoa suveneeristi omista keitoksistaan. Hah, aivan mahtavaa! Näkyipä itsevarmuus myös hänen näyttelijätär-lausahduksessaan, mummo tiesi missä hän oli elementissään.

Mummo iloitsi elämän tavallisista asioista. Hän eli perinteisen elämän, jossa eniten merkkasivat perhe ja siitä huolehtiminen. Eläimet ja lapset olivat rakkaita. ”Sinä oot laps vielä”, hän sanoi lähes kolmekymppiselle minulle. Se oli hauskaa. Kai tunnuin hänen korkean iän rinnalla niin nuorelta (mummo kuoli 94-vuotiaana). Maatilan emännästä ei tullut suurta näyttelijätärtä, mutta hän osasi elää täysin rinnoin, tunnelmoida ja varmasti unelmoida. Hän oli kunnon nostalgiaihminen hoilatessaan vanhoja Suomi-musiikin klassikoita. Hänen kauttaan opin nauttimaan niistä kuuluisista elämän pienistä asioista; kuten puhtaasta kodista, saunan jälkeisestä olosta, suoritetusta kauppareissusta tai kauniista kukkasista. Mummo jos kuka huomasi pikkuasiat, ihanat yksityiskohdat, jotka tekevät elämän. Hän oli fiilistelyn mestari!

Mummon näyttelijätär-lausahdus motivoi haaveilemaan ja yrittämään mitä ikinä haluaa. Koska kaikki on oikeasti mahdollista, niin kauan kun vaan toteuttaa itseään. Dream BIG! Myös omassa arjessaan, omassa mittakaavassaan, voi olla suuri hieno ihminen, kun elää kuin suuressa jumalaisessa näytelmässä. Kerran täällä ollaan pääosassa!

Mummo nuorena
Mummon viimeinen neuvo kuului: ”Ole hyvä tyttö Henna, niin kuin olet minulle ollut.” Tämä lienee viitannut avuliaisuuteen. Täytyy muistaa ☺
Sukujuurten havainnointi on kiinnostavaa. Millaisia piirteitä sieltä itselle nouseekaan. Olen iloinen siitä, että molemman puolen sukuni ovat hyvin luovia.

Whattawowperson on toistuva juttusarja, jossa annan arvonimen tässä maailmassa esimerkillisesti elävälle (tai eläneelle), arvostamalleni, mahtavalle tyypille! Samalla kerron lyhyesti hänen tarinansa.

Facebook Comments
close