Unihalvaus Dubaissa

Whattawow — 31.10.2018

Whattawowmemory: Unihalvaus Dubaissa

Oletteko kuulleet unihalvauksesta (englanniksi sleep paralysis)? Minä kuulin siitä ensi kerran sen jälkeen, kun olin kokenut sellaisen. Ja toivoin, että olisin tiennyt siitä aiemmin. Tarina menee näin.

Olimme työyhteisön – 20-henkisen työpaikkamme, joka oli kuin pieni perhe – kanssa etätöissä Dubaissa. Se oli unelma-aikaa: parisen viikkoa duunintekoa hyvässä hotellissa, niin että jokainen majoittui omissa huoneissaan ja aamulla lähti hotellin aamupalan kautta hotellissa oleviin neukkareihin töihin. Tietysti meillä oli myös vapaata: aktiviteetteja, dinnereitä ja juhlaa.

En tarkalleen muista, millainen oli ilta unihalvausyön taustalla, mutta muistelisin että aika perus: menin normaalisti nukkumaan ihan hyvissä ajoin, ilman mitään humalatiloja. Meillä oli matkalla tietysti myös bileitä, porukka osasi pitää hauskaa. Niin tai näin, keskellä yötä ypöyksin hotellihuoneessani, eka kertaa vieraalla maalla Lähi-Idässä, nukkuessani koin jotain karmeata.

En muista, ymmärsinkö heti olevani hotellihuoneessa Dubaissa. Paikka tuntui kuitenkin todella vieraalta ja pelottavalta. Olin ikään kuin herännyt, mutta ilmeisesti olin kuitenkin jollain lailla unitilassa. Ylen artikkelissa unihalvauksesta sanotaan, että se on unen ja valveen välinen rajatila ja että unihalvaus johtuu aivojen valvetilaa säätelevän mekanismin toimimattomuudesta. Unihalvaus on useimmiten herätessä tapahtuva ilmiö, siinä ei voi liikkua mutta on tietoinen ympäristöstään. Olin todellakin tietoinen ympäröivästä, mutta en voinut liikuttaa yhtään ruumiinosaani.

Makasin selälläni tummassa huoneessa. Pimeys näytti olevan elossa. Pahansuopa läsnäolo tuntui vahvasti, kuin sähköisenä. Hahmotin tilan, ja pian älysin huoneen nurkassa, eteisen vaatetelineen ja oven luona olennon. Tuntui kuin katseeni olisi vangittu oikealle, suoraan sinne missä olento oli. Pakokauhu nousi, hengitys salpaantui syväksi, en tuntenut kehoani muuta kuin kihelmöintiä ja painoa. Olin jähmettyneenä, jumissa. Paine tuntui siltä etten voi hengittää. Olen kuvaillut olentoa irvikuvana, sillä sellaiselta se näytti. Se oli tumma ja leveänaamainen. Naamaa ympäröivät soikottavat karvat, joista näin piikikkäät kartiomaiset äärirajat. Sillä oli myös sirot – jos niin voi pahan kohdalla sanoa – sarvet. Näin jälkikäteen iPhonen emojisanaston pirusta tulee mieleen jotain vastaavaa. Irvikuva tapitti minua intensiivisesti, kieroutuneesti maanisilla silmillään ja naamallaan leveä virne. Se oli paikoilleen jähmettyneenä. Se vain tuijotti ja näytti kuolemanhimoiselta. Pahinta oli, että tunsin sen katsovan minua koko täydellä paholaisen sielullaan. Sen pirumaisen olennon katseen voimakkuutta on vaikea sanoin kuvailla.

Missä oon, mihin minä oon joutunut, ihmettelin. Luulin, että kuolen tai että olen jo kuollut – että tämä oli tässä. Yhtäkkiä muistaakseni tajusin, että olen Dubaissa ja olin täysin ymmälläni, että mikä paholainen minut on tullut hakemaan, onko täällä tällaista, mitä minulle tapahtuu. Minä kuolen! On ihan hirveää, kun ei tajua mitä sulle on tapahtumassa ja mistä on kyse. Se, että keho ei suostu liikkumaan on myös jotain täysin friikkiä. Haluat avata suun ja huutaa, liikkua ja paeta, muttet pysty. Olet turta, liikuntakyvytön. Eivät edes luomet liiku, vain ja ainoastaan silmämunat. Mikään ei toimi, paitsi tietoisuus ja hereillä olevat silmämunat. Olin pakotettu kokemaan tämän elämäni pahimman kauhun. Mikään kauhuleffa ei ole sen rinnalla mitään kuin jos elät riivatun tilanteen itse.

Pikkuhiljaa kolmiulotteinen hahmo alkoi lähestyä minua ja sänkyäni. Se eteni asteittain. Vaiheittain. Kiusaten – riivaten. Se oli hitaasti aina hiukan lähempänä. Lopussa aivan liki. Se seisoi – tai en muista siitä muuta kuin sen vangitsevan naamataulun, niin en ole varma miten se kökötti – mutta se oli aivan vieressä sängyn oikealla puolella. Irvikuva oli nyt ehkä metrin päässä, josta se eteni viimeiset senttimetrit ryntäyksellä, iso demoninaama ylleni kumartuen! Tässä lopun ärsykehuipussa – kliimaksissa – sain rimpuiltua itseni väkisin irti halvauksesta ja havahduin todellisuuteen ja pääsin pälkähästä! Muistaakseni olin lopussa olennon lähestyessä ajatellut: pinnistä, nipistä itseäsi. Suojamekanismini pyrki pakenemaan sillä tavalla. Havahduttuani puristelin jäseniäni ja nipistelin itseäni tuon järkyttävän kauhukokemuksen jälkeen: onko tämä nyt tosihetki ja oliko äskeinen oikeasti unta? Olenko nyt elossa ja turvassa? Tapahtuiko se oikeasti?! Mitä *ittua se oli?

En muista ääniä. Minulla on sellainen tuntu, että oli täysin hiljaista ja vain kauhu valtasi tilan. Se on eri asia, onko pääni sisässä lopussa syttynyt mahdoton mekkala, kun tilanne eskaloitui ja paha tuli aivan iholle. Sillä katsomani unihalvauksesta kertovan Nightmare-dokkarin yksi äänikuvaelma tuntui tutultu: ”kuin joku huutaisi korvaan, kuin ne huutaisivat aivan korvan juuressa”. Myös äänidemonstraation kuullessani tuntui ilkeältä ja sydän rupesi hakkaamaan.

Seuraavana päivänä ihmettelin kauhuissani tapausta työkavereilleni. Ehdin kertoa asiasta jo muutamalle, kunnes joku tiesi kertoa termin unihalvaus. Googletin ja ymmärsin. Se se oli!

Kokemus oli aikamoinen. Se oli täysin jotain käsittämätöntä ja ihmeellistä – ja järkyttävää vielä täysin oudossa ympäristössä koettuna. Luulin, että oikeasti jokin paha oli siellä. Luulin, että tilanne on oikea. Jälkikäteen osaan kuitenkin jollain sairaalla tavalla arvostaa kokemusta. On jotenkin erityinen olo, että olen saanut kokea moisen hulluuden. Jälkikäteen ilmiö suorastaan kiehtoo minua. Vaikkakin, en kyllä haluasi kokea vastaavaa uudelleen! Ja jos koen, toivon todella että tajuan silloin, että kyseessä on unihalvaus.

Miksi minä? Miksi minulle kävi noin? Ja miksi juuri tuolloin? En tiedä. Mummoni oli vasta kuollut, mutta muuten elin oikein onnekasta elämäntäyteistä aikaa. Tutkijat sanovat, että unihalvaus on yllättävän yleistä ja se voi tapahtua kenelle vain. Oletko sinä vuorossa Halloween-yönä? HHhhhhrrrrrrr Happy Halloween!

Whattawowmemory on toistuva juttusarja, johon vangitsen vahvimmat reissun päällä kokemani tunnetilat, jotka tulen muistamaan aina. Yleensä liitän mukaan myös erityisen kappaleen, joka vie aina uudestaan tähän hetkeen, mutta tällä erää soundi oli kauhu enkä nyt liiemmin välitä palata tuohon hetkeen.

Facebook Comments
close