Kun katsoo Gangnam Stylen musiikkivideon, se on erikoinen mutta cooli. Tämä on myös olotila, joka tulee Soulissa ollessa.
Soul – maailman neljänneksi varakkain metropoli – huokuu huoliteltua siisteyttä, arvokkuutta, päämäärätietoisia kadulla kulkijoita, joilla on tiukat tavoitteet tulevaisuuteen, ja pop art henkisiä detaljeja. Jos Lost in Translation -elokuva sijoittuu Tokioon, Soulissa voisi sanoa olevan sen osa kaks: siellä on sellainen hukassa koreaksi olo. Minua yllätti kuinka vähän tässä kaupungissa törmäsi länkkäreihin ja sai olla aika lailla yksittäisenä euroturistina aasialaisten joukossa (vaikka sitten olympialaisten aikaan).
Soul on yhtä kuin tyylikkäitä ihmisiä, jotka kulkevat kadulla sen näköisenä, että heillä on varaa panostaa merkkivaatteisiin ja hyviin materiaaleihin – ei näy nukkavieruja. Paitsi ehkä meikäläinen! Heidän kulkiessaan upeat, vahvat, tuuheat, paksut mustat tai kastanjatukat ovat menossa mukana kadehdittavan kiiltävinä ja hyväkuntoisina. Kyllä tämä kansa on kaunispiirteistä ja täysin tukkamainos editorial kamaa! Myös sellaiset paksut pottatukat olivat aivan huipun, veikeän näköisiä. Koreasta voisi nousta hyvin kansainvälisiä, persoonallisia huippumalleja. Onko näitä keitä! Verrattuna moneen muuhun Aasian kansaan korealaiset ovat aika pitkiäkin.
Koreassa selvästikin arvostetaan tiukkaa työntekoa tavoitteisiin pääsemiseksi ja kunnianhimoa ja menestystä. Kaupungissa menestyneitä tähtiä näytetään onnittelevan syntymäpäivänä bussipysäkin mainosabreissa! (Lue muita Etelä-Korean erikoisuuksia tästä.) Fanittaminen näkyy olevan myös totista ja meluista puuhaa. K-pop on suuri juttu ja sen tähtitehtaat ovat Soulissa. Jo kaduilla on kaikenlaista nuorta yrittäjää tyrkyllä ja jopa perusjanttereiden showt siellä saavat kirkunan korkealle kunnon desibelit. Poikatanssiryhmän esiintyessä ja tyttöjen huutaessa ympärillä suuni loksahti auki ihmetyksestä.
Tykkäsin olla Soulissa; lampsia kaduilla, joka olivat täynnä mielenkiintoisen näköisiä valomainoksia korealaisin kirjaimin. Se hukkaolo tuli ehkä juuri siitä, kun ei ymmärtänyt mistään mitään. Oli hauska hypätä metroon ja mennä vain jonnekin yhdessä maailman metroverkkohämähäkin kattavimmista kutomista. Metro oli kuitenkin tosi selkeä myös englanniksi. Samoin kuin yleensä myös ruokamenut mutta ostoskuitit eivät. Usein Soulissa päätyi myös tylsän näköisille valtaväylille ja tajusi, kuinka iso paikka kaupunki oikeastaan on. Kesäaikaan se on varmasti viehättävä! Uskon, että meno on kohdillaan kuumassa kaupungissa ja kesäyössä on taikaa – seuraavan vierailun ajankohta on siis kesä, vaikka varmasti Japanin tapaan kirsikkakukkaisa kevät ja upeaa ruskaa kaupungin ilmeeseen antava syksy ovat myös upeita.
Soul on ravintoa sielulle mitä tulee kulttuuriin ja shoppailuun. Myös kaiken maan temppeleitä kaupungista ja sen lähistöltä löytyy. Populaa kapitaalissa kyllä riittää. Kun olimme menossa Lotte World -torniin, annoimme periksi ihmistukoksessa. On miellyttävämpää pysyä sillipurkkien ulkopuolelle. Se jäi harmittamaan, että National Geographicsin uhanalaisia maailman eläimiä dokumentoiva, kiertävä näyttely jäi näkemättä. Huomasin että sellaisen olisi ollut kaupungissa liian myöhään, kun uteliaana ihmettelin, miksi niin monet korealaiset kantoivat National Geographic -kamaa – reppuja, laukkuja, takkeja, paitoja. En ole kyllä varma, liittyikö se tuohon näyttelyyn (joka täytyy nyt käydä katsomassa jossain muussa kaupungissa) vai ovatko korealaiset vaan niin faneja kaikessa. Joka tapauksessa korealaiset ovat siistiä, maailmaa arvostavaa, kunnon kansaa. Soul oli siisti kaupunki!
