Punainen hetki Kilauea-tulivuorella Havaijilla
Whattawowmemory: Punainen hetki Kilauea-tulivuorella Havaijilla
Näihin aikoihin pari vuotta takaperin rullailin huolettoman coolisti ympäri Havaijia. Alla oli myös cooli, vähäruokainen, valkoinen prinssini Nissan Altima. Olin ollut pakkopattitilanteessa isolle saarelle saapuessani, kun en ollut tajunnut järkkäillä mitään etukäteen: piti sitten ottaa mahdollisimman kallis kaara lentokentän mahdollisimman kalliista vaihtoehdoista. Näinpä päätin myös nauttia jokaisesta mailista – ja oi pojat kuinka nautinkaan. Ei ole ehkä hienompaa kuin ajella suunnattomana, päämäärättömänä ympäri upeaa saarta, jossa on 11 erilaista ilmastovyöhykettä; on maastoja ja mantuja. Mieli lepää radiota kuunnellessa, uusimpia laavatiedotuksia kytätessä ja jännittäessä, että missä sitä yönsä punkkaakaan. Kerran nukuin autossa, Longs Drugsin parkkipaikalla, ja ennen nukkumaanmenoa kävin kuuliaisesti pesemässä hampaat tavaratalon henkilökunnan wc:ssä. Sitten käperryin salamyhkää nukkumaan orastavien katuvalojen himmeään.
Jokainen päivä Havaijilla oli ikimuistoinen seikkailu, mutta antakaapas kun kerron ensi-kerrasta: kun näin ensi kertaa elämässäni aktiivisen tulivuoren.
Sille aamulle olin alkajaisiksi järjestänyt ilmalennon. Lähdin havaijilaisen helin kyydissä kopterilennolle. Raidi oli uskomaton – se näkymä! Tuntui, että koko Big Island on mustan laavan peitossa, kun pörräsimme saaren yläpuolella eri alueilla. Ja totta vie; valtavat kentät peittävät saarta ja laskeutuvat mereen rannikolla. Tumma massa myllää non-stoppina ja siellä täällä näki pilkkuja punaisesta, että magmaa siellä varmasti on alla, eikä ole mistään hevonpaskasta kyse. Ihka aitoa tavaraa. Sitä itteään. Laavaa. Mailikaupalla. Oli siinä ihmettelemistä. Olin aikaisemmin nähnyt kopterista Franz Josefin suuren jäätikön Uudessa-Seelannissa ja tällä reissulla maailman märimpiä mättäitä Kauailla. Vielä tämä siihen jatkoksi, huh! Riitti käsittelemistä.
Helillä Hiloon takaisin palattua otin prinssini alle ja lähdin vauhdilla kohti maallista versiota. Nyt oli määrä painaa nasta lautaan kohti itse varsinaista tulivuorta, Kilaueaa. Äskeiset olivat olleet vasta sen jälkiä, rippeitä. Olin nähnyt kopterista aktiivisen tulivuoren valtavat seuraukset, mutta nyt halusin nähdä punan sen poskilla, punan näistä seurauksista: ”en se minä ollut.”
Saavuin pääkallopaikoille asiaa ajattelemattani aikalailla täydelliseen aikaan. Minulla oli mukavasti aikaa poluille hedelmällisissä vulkaanimetsissä ja matalempien kasvillisuuksien joukossa, jossa kohosi muuten savukaasua kaikkialla ja haisi osittain munaiselta. Lenkkiä sai tehdä aika lailla rauhassa, muutama muu ahkera tuli vain vastaan. Kaikki olivat näemmä siirtyneet jo tulivuoren puoleen.
Minäkin sitten viimein menin, ja ymmärsin että ei hitto, tämähän on täydellinen ajoitus vierailla tulivuorella: kun ilta alkaa, punainen hetki alkaa! Vielä saapuessani oli valoista ja näkyi pinkkiyttä pihauksena, mutta sitten miss Kilauea alkoi heräilemään rinsessan unestaan ja siitä alkoi kuoriutua ruubiinimerta kantava kuningatar. Wow, wow, siis wooooww. Oli uskomatonta älytä, että edessä näytellään juuri luonnon ihmenäytelmää. Että show pyörii tuolta jostain maan uumenista asti ja minulle siinä heijastetaan punakankaalla. Teki mieli antaa ablodit. No siinä kohden en olisi ihmetellyt vaikka ihmiset olisivat niin tehneet, ympärillä oli turisteja. Nääh. Joten vähin äänin lähdin omille poluilleni (esittäen etten itse olisi turisti).
Olin muistanut lukeneeni jostain, että toisaalta löytyy rauhallisempi, salaisempi katselupaikka. Lähdin sinne. Onneksi. Siellä kaikki oli parempaa, aidan toisella puolella. Minun lisäkseni siellä oli yksi ainut sveitsiläinen pariskunta – ja teimme sanattoman sopimuksen ja tuijotimme mykistyneen hiljaa jakamaamme ihmettä. Nautimme punaisesta hetkestä. Vasta aikamme hetkeä elettyä, kävimme nykyajan pakollisiin muodollisuuksiin ja otimme toisistamme kuvat. Minä tulivuoren edessä suuteloivasta pariskunnasta (jooo-o, yök) ja he ottivat minusta Whattawowmemory-siluetin. Minusta ja Kilaueasta… Mekin vähä niinku suudeltiin.
Whattawowmemory on toistuva juttusarja, johon vangitsen vahvimmat reissun päällä kokemani tunnetilat, jotka tulen muistamaan aina. Liitän mukaan myös erityisen kappaleen, joka vie aina uudestaan tähän hetkeen.
