Perjantaithan on jo lähtökohtaisesti mukavia päiviä, ja entäs sitten viime perjantai. Elämä alkoi itselle! Tästä lähtien sitä on oman itsensä pomo ja elää elämää itselleen. Ei enää yölampun polttamista muille, ei enää uhrauksia vapaa-ajasta, ei enää muun kuin itsensä manaamista, jos asiat eivät toimi. Vapauttavaa, hyvin vapauttavaa! Ja kun on ollut niin pirun väsynyt, niin aloitetaanpas pienellä luovalla tauolla hahaa! Onneksi mulla oli jemmassa tämmönen matka odottamassa. Sekoitus kylmää ja kuumaa. Lähdetään liikenteeseen Islannista.
Joo, Islannissa tuli viime viikonloppuna vietettyä pitkä vkl perjantaista maanantaihin ja oikein napakka hyvän kestoinen aika oli. Niillä ilmoilla ei olisi huvittanutkaan pidempään. Siitä kohta lisää. Vaan oli se maa kaunis. Hyvänen aika jo laskeutuessa – kevyen 3,5 tunnin lennon jälkeen Helsingistä – oli sellainen karun kaunottaren vastaanotto, että painui kyllä mieleen. Vaikka minäkin olen jonkin verran matkustellut, tämä oli yksi erityisimmistä laskeutumisista. Oli kaunis aurinkoinen myöhäinen iltapäivä kun ländäsimme, ja päättymätötän aakea laakea maasto tahi lumiset vuoret näkyivät komiasti. Olin hämillään Islannin koosta tai lähinnä siitä, kuinka paljon siellä on ei-kenenkään-äijän-maata. Siis tyhjää, autiota – niin kuin Australian Outbackissä mutta jääversio. Hienoa oli.
No ilmoja ei sitten tämän iltapäivän jälkeen niinkään pidellyt. Tai piteli ja sitten sää taas mylläsi, ja piteli ja mylläsi. Sää oli ei vain semi seko vaan totaalisesti sekaisin. Vaihtui sekunneissa. Oli kylmää ja tuulen viimaa, lumimyrskyä, vesisadetta, räntäsadetta, aurinkoa, satoi islanninhevosia (eikä hitsi vie päästy islanninhevosratsastukselle). Siis kaikkea vain niinku paikallista sääjumala-Thoria huvitti. Nimitin Islantia talviunimaaksi. Me satuttiin sopivasti asumaan semmoisessa kivassa katukellaribunkkerissa ja sieltä oli hirviän vaikea lähteä ulos. Siis vähän vilpoisaa sielläkin oli, mutta kun pilkisteli ikkunoista ulos ja näki ruudun taakse, kyllä piti monet maanittelut itelle tehdä, ettei vaan jäänyt sinne talviunille. Okei johtui ehkä siitäkin, ettei ollut windstoppereita ja säävarusteita (ei tällaisella matkalla kaikkea mukaansa saa). Kyllä paikalliset lenkkeilivät iloisesti hilkutellen rännässä ja paskassa. Respect.
Toivottavasti sääruudustani ei tullut väärä kuva. Siis minähän kyllä diggailin Islannista vallattomasti. Ja nuo sattuneet sääolot, saivat meidät panostamaan oi niin herkullisiin rafloihin. Löydettiin tämä , josta voisin veikata aika monen toimivan. Kaikki paikat, joissa kävimme tarjosivat meille jotenkin ainutlaatuista ja erilaista, maistuvaa ruokaa, kauniisti konseptoidun settingin eli puitteet ja toki hyvää palvelua. Tuli syötyä päärynäpizzaa, kippisteltyä aamiaista kalanmaksaöljyshoteilla, maistettua croisantin ja donitsin sekoitusta cronuttia, kahviteltua onnistuneesti ja maiskuteltua avoimen meren tarjoamaa tuoretta superhyvää kalaa ja lohta… Hintataso oli oikein siedettävä. Olin vähän kerennyt miettiä, että kuis kalliiksi tää maa onkaan jäänyt. Mutta ehkä sen romahduksen varjot olivat vielä päällä, ja sanoisin että aika lailla Suomen hinnoissa oli. Jotkin jutut mielestäni halvempaakin.
Reykjavik oli kaikkinensa pieni kotoisa pääkaupunki, mutta hyvin trendikäs paikka. Kaverini sanoi ennen lähtöä, että Islannissa hipsterit kulkivat kaduilla jo kymmenen vuotta ennen Suomea. Liekö Björkillä osuutta asiaan. No joka tapauksessa siellä täällä näkyi kiinnostavan näköisiä pikku putiikkeja ja tosiaan liuta niitä hip-kahviloita ja kohtaamispaikkoja. En ollut niin kauan maassa, että voisin tehdä läpivalaisevaa analyysiä, mutta oli hienoa törmätä konkreettisesti siihen, että islantilaiset ovat vähän omituisten otusten kerho. Onko se se eristyneisyys ja saari-ilma vai mikä, mutta heillä on aivan loistavan, törkeän omituinen huumorintaju! Pidin siitä ja samaistuin hyvin mukaan kelkkaan! Ilmeisesti ne tykkää suomalaisista tai taisivat itse asissa luulla ekaksi että me puhuttiin islantia, kun perjantaina jälkiruokatutuopilla kaksi islantilaista lyöttäytyi seuraan ja alkoi kovat jutut. ”Me oltiin se koko se aika palkkamurhaajia komennolla” (ehkä joskus Suomen tapot ja aseet voivat näyttäytyä hauskassakin valossa), ja huumoria lämpättiin myös kiehuvaan kuumaan lähteeseen hypänneellä saksalaisturistilla – kuten myös applikaatiolla, joka on tehty islantilaisten sukurutsauksen välttämiseksi. Saako tälle edes nauraa? oli todellakin kysymys, jota mietin jälkikäteen – mutta jotenkin islantilaisten joukossa se oli täysin luonnollista! Lukekaa niitä Hugleikur Dagssonin sarjakuvia, sitä se oli. Jäätävää huumoria.
Ennen lähtöä gringoksi seuraavaan kohteeseen eli Toronton kautta Meksikoon käytiin vielä vika päivänä Islannissa Blue Lagoonilla – siellä sopivan lämpöisillä lähteillä, ei tarvinut kiehua kuin kananmuna tai saksalaisturisti! Tosin siellä haisi kotoisasti kananmuna, kuten oli jo totuttu ekassa suihkussa bunkkerissa. Blue Lagoon oli sopivasti matkalla lentokentälle, ja kaikki järkätty silleen että tavarat sai säilytykseen. Tähän aikaan vuodesta, tammikuun lopussa, se oli hyvä paikka käväistä. Ei ollut liikaa ruuhkaa. Siinä oli mukava lillua viimeiset hetket Islannissa, ja nyt täällä naputellaankin levänneen onnellisena Meksikossa! Unelmieni Kohde Meksikossa!!! Palataan!
Pikafaktat Islannista:
– 328 000 ihmistä, itse maa on 103 000 km2
– Pakkaseltaan leudot talvet, vaikka musta kyllä muuten rankat sääolot tekivät tepposensa. Vilpoiset mutta mukavat kesät.
– Valuutta on Islannin kruunu. Hintataso oli nyt mielestäni Suomen tasolla.
– Reykjavikissa on paljon makeita ravintoita ja kahviloita, pienistä erikoisputiikeista puhumattakaan.
– UPEA luonto! Kuumia lähteitä, vuoria, vesiputouksia, vuonoja, revontulia… Islanti on varmasti vierailun arvoinen useammasti, eri vuodenaikoina.
